Urheilu
Sarriojärven erikoiskokeella oli hurja tilanne: belgialaiskuski sai pysäytettyä auton täpärästi
Thomas Martens jakoi sosiaaliseen mediaan videon tilanteesta.
Viikonloppuna ajetussa Tunturirallissa kävi vaaratilanne Kemijärvellä Sarriojärven erikoiskokeella.
Belgialaiskuski Thomas Martens ajoi lauantaina Sarrion pätkää, kun mutkan takana oli pysähtyneitä autoja.
Martensin Instagram-tililleen eilen lataama video näyttää, kuinka hänen onnistui estää törmäys onneksi ajoissa.
Katso video alta:
Suomalaiskuski Joni Korhonen oli osunut Peugeotillaan lumipenkkaan, minkä takia hänen autonsa oli tiellä poikittain. Korhosen perään oli pysähtynyt kaksi autoa.
Mutkaa ennen näkyvyys oli huono, joten autojonoa ei näkynyt. Martens ei ollut jostain syystä saanut varoitusta tilanteesta, mistä hän kertoo myös Instagram-päivityksessään.
Tapauksesta uutisoivat aikaisemmin Iltalehti ja Ilta-Sanomat.
Arctic Lapland Rallyn kilpailunjohtaja Heikki Isomaa kommentoi Iltalehdelle vaaratilannetta. Hän totesi suoraan, että tilanteessa unohdettiin ”lisäonnettomuuksien estäminen totaalisesti”. Isomaa korosti, että ensimmäisen, joka tulee paikalle, pitää lähteä varoittamaan muita.
Isomaa kertoi Iltalehdelle, että rallin johdolla ei ole kuitenkaan tarvetta rangaista ketään tilanteesta. Hänen mielestään tärkeää on saada sana leviämään siitä, miten erikoiskokeen poikkeustilanteissa pitää toimia.
Lisäksi hän kertoi, että Martens, kuten muutkin kuskit, olisi tiukemmassa tilanteessa ajanut itse lumipenkkaan.
Arctic Lapland Rally, eli tutummin Tunturiralli, ajettiin viikonloppuna Rovaniemellä ja Kemijärvellä.
Tekstiä muokattu 6.2.2024 kello 17.06: vaihdettu pääkuvan ja kakkoskuvan paikat.