Paikallisuutiset
Savukoski ja Pelkosenniemi sopivat Pel-Savun kiinteistökuntayhtymän purkamisesta
Kuntien oli tarkoitus purkaa kuntayhtymä jo viime vuonna. Sopua ei kuitenkaan tuolloin syntynyt. Päätös odottaa vielä Pelkosenniemen valtuuston hyväksyntää.
Pelkosenniemen ja Savukosken kunnat ovat päässeet pitkien neuvottelujen jälkeen yhteisymmärrykseen kiinteistökuntayhtymän purkamisesta.
Molempien kuntien kunnanhallitukset ja Savukosken valtuusto ovat hyväksyneet yhtymähallituksen esittämän sopimuksen, ja se odottaa vielä Pelkosenniemen valtuuston hyväksyntää.
Kiinteistöt siirtyvät sen kunnan omistukseen, jonka alueella ne ovat, ja velat siirtyvät niiden mukana. Savukosken kunnalle jää velkaa 371 250 euroa ja Pelkosenniemen kunnalle 348 650 euroa.
Savukosken kunta saa omistukseensa terveysaseman, kuntoutuksen ja neuvolan tilat, ja Pelkosenniemen kunta saa pääterveysaseman kiinteistön piharakennuksineen sekä tontin. Kiinteistöjen arvostuksessa käytettiin tasearvoa.
Piti purkaa hyvinvointialueelle siirtymistä
Kiinteistökuntayhtymä aloitti toimintansa kuluvan vuoden alusta, kun Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä oli lakannut sosiaali- ja terveyspalveluiden siirryttyä maakunnallisen hyvinvointialueen hoitoon.
Kuntien oli tarkoitus purkaa kuntayhtymä jo viime vuonna ennen hyvinvointialueelle siirtymistä, mutta ne eivät löytäneet asiassa sopua.
Purkamissopimusta ja toimenpidesuunnitelmaa oli kuntien apuna tekemässä konsulttiyhtiö BDO.