Tapahtumajutut

Seinäjoen tangomarkkinoiltakin tuttu Pasi Kivimäki Perävaarassa ‒ illan aikana myös tanssiopetusta ja tanssinäytös

Perävaarassa on mahdollisuus opetella tanssiaskeleita ennen illan orkesteria.

Pasi Kivimäki esiintyi viime kesänä Perävaarassa. Kuva: Sami Aikioniemi

Pitkän linjan iskelmäartisti Pasi Kivimäki esiintyy N.Y.T-orkesterinsa kanssa Perävaarassa tulevana perjantaina 14. heinäkuuta.

Ensimmäistä kertaahan Kivimäki ei Perävaaran lavalla vieraile, vaan ensivisiitti tanssipaikalle tapahtui viime kesänä.

– Perävaarasta jäivät viime vuodelta mieleen eritoten upeat ja jylhät maisemat, jotka vieläkin piirtyvät verkkokalvolle. Totta kai viime vuodesta jäivät mieleen myös mahtavat puitteet, jotka Huvikeskus tarjoaa tanssijoille. Ja tietysti hymyilevät tanssijat, Kivimäki muistelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kivimäki kertookin tulevan perjantain odotusten olevan korkealla.

”Kenties kokeilemme majoittumista”

Kivimäki on yhtyeensä jäsenien kanssa toistaiseksi ainoita esiintyjiä, jotka ovat keikan jälkeen myös majoittuneet huvikeskuksella.

– Suomi on iso maa ja välillä on tosi pitkät etäisyydet keikkojen välillä, joten täytyyhän sitä hetki levähtää. Kenties kokeilemme jälleen majoittumista Huvikeskukselle, Kivimäki kertoo.

Kivimäellä on takana jo yli 20 vuoden ura iskelmälaulajana. Hän on voittanut Olavi Virta -laulukilpailun vuonna 2016 ja ollut kaksi kertaa Seinäjoen tangomarkkinoiden kuninkuusfinaalissa vuosina 2017 ja 2019. Vuonna 2017 Kivimäki oli tangomarkkinoilla yleisön suosikki.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kivimäen taustalla vaikuttaa nelihenkinen N.Y.T-orkesteri, jonka nimi on mietityttänyt monia ihmisiä.

– Moni aina miettii mitä nuo kirjaimet tarkoittavat ja nehän muodostuvat paikkakunnan nimistä Nokia, Ylöjärvi ja Tampere, joista bändin soittajat ovat kotoisin. Toki nyt on hieman orkesterin jäsenet vaihtuneet, mutta sillä nimellä bändi esiintyy. Meiltähän löytyy rummut, koskettimet, basso ja haitari, Kivimäki kertoo.

Kivimäki on ahkera kiertämään orkesterinsa kanssa pitkin Suomea ja keikkoja kertyy tällekin vuodelle lähemmäs sata.

Kivimäki on julkaissut yhden pitkäsoiton Kylmää ilmaa (2018) ja muutaman singlejulkaisun: La Madonniina, Kaksi liekkiä ja Jos et ole vierelläin. Viimeksi mainitun singlen kansikuva on jopa otettu Perävaarassa. Nämäkin julkaisut löytyvät muun muassa Spotifysta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Huippua nähdä jälleen iloisia ja mukavia tanssijoita, Kivimäki kertoo.

Tanssiopetusta ja tanssinäytös

Kemijärveläisen, eri puolilla maailmaa tanssia opiskelleen Johanna Niemelän yritys Latin Lapland tarjoaa ilmaista tanssinopetusta Perävaaran Huvikeskuksessa.

Tanssiopetusta on tarjolla perjantaina 14. heinäkuuta kello 20.30, eli puoli tuntia ennen varsinaisia tansseja.

Opetettavana tanssina on perinteinen lava-chachacha. Lisäksi Latin Laplandin tanssiryhmä esittää tanssinäytöksen orkesterin ollessa tauolla.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä