Ajankohtaista
Sessiorock tuo kemijärveläiset yhtyeet vuosien takaa esiintymään kaupunkiin: muistatko Kouri Groupin tai Night Flightin?
Sessiorockissa lavalle nousee kemijärveläisiä bändejä eri vuosikymmeniltä.
Heinäkuun 15. päivänä livemusiikki soi Kemijärven VPK:n talolla, kun Kemijärveläisiä bändejä kokoontuu soittamaan monien vuosien jälkeen. Vanhimmat näistä bändeistä ovat vaikuttaneet jo 1970-luvulla.
– Tämän tyyppistä tapahtumaa on suunniteltu jo useana vuonna, mutta nyt kun Kemijärven kaupunki täyttää 50 vuotta, saatiin myös rahoitus järjestettyä, kiitos kaupungin kulttuurituottaja Sanna Saariketun, tapahtuman ideoitsija Arto Kerkelä kertoo.
Aikaisemmat Sessiorock-tapahtumat ovat olleet yleisölle maksullisia, ja kaupungin nuorisopuoli on pienellä rahoitusosuudella ollut mukana.
– Tuleva tapahtuma on poikkeuksellinen myös siinä, että esiintymään saadut yhtyeet ovat edellisillä vuosikymmenillä paikkakunnalla vaikuttaneita. Aikaisemmin on tarjottu uusille ja sekä hieman pidempään toimineille yhtyeille mahdollisuus käydä näyttämässä osaamistaan.
Tapahtumaan pyydettiin useita yhtyeitä eri aikakausilta ja neljälle niistä sopi kyseinen ajankohta. Suurin osa bändien jäsenistä on asunut jo vuosikaudet eri puolilla Suomea.
Tulevana lauantaina VPK-talolla soittavat Jammer Band (1970-luku), Kouri Group (1970-luku), Night Flight (1980-luku) ja Tai Shan (2000-luku).
– Kokoonpanot ovat hieman muuttuneet alkuajoista, on tullut uusia jäseniä tai kokoonpanot ovat muuten muuttuneet. Pääsääntöisesti yhtyeet ovat kuitenkin lähellä alkuperäistä, elleivät täysin alkuperäisiä. Sessio ry:n Facebook-sivuilta löytyy tarkempia tietoja yhtyeistä, Kerkelä kertoo.
Soitot VPK-talolla alkavat kello 18.
Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on ikärajaton.
Tapahtuman järjestää Kemijärven elävän musiikin yhdistys yhdessä Kemijärven kaupungin kanssa.
Tekstiä korjattu 11.7.2023 kello 17.10: korjattu oikea kirjoittaja tekstille.