Paikallisuutiset

Sokli esittelee selvityksen kaivosvaihtoehtojen kannattavuudesta

Sokli Oy julkaisee alustavan kannattavuusselvityksensä torstaina. Suomen Malmijalostuksen asiantuntijoita on torstaina paikalla kertomassa selvityksen johtopäätöksistä ja kaivoshankkeen alustavista toteutusvaihtoehdoista Savukoskella Samperin Savotan auditoriossa. Tilaisuudessa on aikaa myös keskustelulle.

– Selvityksen pohjalta ei voi vielä tehdä investointipäätöksiä, mutta se antaa suuntaa sille, mitä selvitetään seuraavaksi, Sokli Oy:n projektipäällikkö Pasi Heino kertoo.

Päätöstä kaivoksen avaamisesta ei voi muutenkaan tehdä ennen kuin lupa-asiat ovat kunnossa. Korkein hallinto-oikeus (KHO) palautti maaliskuussa 2022 kaivoshankkeen ympäristö- ja vesitalouslupa-asian aluehallintovirastolle kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi. KHO totesi tuolloin, että Suomen olosuhteissa kyseessä on "mittakaavaltaan poikkeuksellisen suuri kaivoshanke."

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomen Malmijalostus Oy osti kaivoshankkeen lannoiteyhtiö Yara Suomi Oy:ltä joulukuussa 2020. Suomen Malmijalostuksen hanketta varten perustama tytäryhtiö Sokli Oy on selvittänyt, onko kaivostoiminnalle alueella edellytyksiä. Selvityksessä on ollut fosfaatin lisäksi myös muita kaivannaisia.

Malmion vanha tukikohtarakennus on purettu ja uusi on rakennettu lähemmäs vanhaa koerikastamoa palvelemaan nykyistä toimintaa muun muassa kairausnäytteiden tutkimisessa. Suomen Malmijalostus on Suomen valtion omistama yritys. Soklin fosfaattimalmio löydettiin vuonna 1967.

Kannattavuusselvityksen esittely

Torstai 16.2. klo 17–18.30

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hotelli Samperin Savotta, auditorio

Samperintie 34, 98800 Savukoski

Lue myös:

Malminetsintälupahakemus Savukosken Tulppioon

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pyhä-Luoston kansallispuiston ympärille kaivosvarauksia: taustalla hiljattain perustettuja yhtiöitä

Latitude 66 Cobalt hakee malminetsintälupia Itä-Lappiin – "Aina kun kairakone tuodaan jollekin alueelle, niin järjestetään yleisötilaisuuksia"

Sokli avasi ovensa vierailijoille – puoli vuosisataa kestänyt kaivoksen selvitystyö on yhä käynnissä

Sokli Oy:n projektipäällikkö Pasi Heino ja Teo Lehto Savukoskella Soklin vanhalle koerikastamolle tehdyllä näytevarastolla maaliskuussa 2022.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä