Paikallisuutiset
Tule kertomaan näkemyksesi Sallan kansallispuiston tulevaisuudesta – hoito- ja käyttösuunnitelmasta keskustellaan luontokeskuksessa
Jokainen voi kertoa tilaisuudessa ajatuksiaan puiston tulevaisuudesta.
Metsähallitus tekee tuoreeseen Sallan kansallispuistoon hoito- ja käyttösuunnitelmaa 10–15 vuodeksi eteenpäin. Sillä sovitetaan yhteen luonnonsuojelun, virkistys- ja matkailukäytön sekä muun käytön tarpeita.
Kansallispuiston tulevaisuudesta voi tulla keskustelemaan Sallan luontokeskuksessa Salla Wilderness Parkissa (ent. Poropuisto) järjestettävään tilaisuuteen 22. syyskuuta kello 17–19.
Lue myös:
52 000 käyntiä
Viime vuonna alueelle tehtiin noin 52 000 käyntiä, ja kansallispuistostatuksen myötä kävijöiden määrä todennäköisesti lisääntyy. Tänä kesänä Metsähallitus on aloittanut reittien ja taukopaikkojen kunnostustamisen Sallan kansallispuiston lähireiteillä. Ensi kesänä rakennustyöt jatkuvat.
Hoito- ja käyttösuunnittelussa keskeisiä ja käyttäjien kannalta tärkeitä käsiteltäviä asioita ovat muun muassa kansallispuiston luonnonarvojen turvaaminen sekä se, mihin eri käyttömuodot, reitit ja palvelurakenteet puistossa sijoittuvat.
Suunnitelman vahvistamisen jälkeen kansallispuistolle annetaan sen käyttäjien toimintaa ohjaava järjestyssääntö.
– Uusi kansallispuisto kiinnostaa monia, joten mielipiteitä on tärkeä kuunnella monipuolisesti, Metsähallitus toteaa tiedotteessaan.
Kansallispuistosta hyötyvät niin Sallan kunta kuin laajempi matkailualue. Esimerkiksi retkeilypalvelujen kehittämisellä on myönteisiä talous- ja työllisyysvaikutuksia, koska työ teetetään myös ostopalveluina ja urakointeina.
Keskeisistä sidosryhmistä koottu yhteistyöryhmä käsittelee suunnitelman linjauksia ja ydinkysymyksiä suunnittelun eri vaiheissa.
Kaikki ovat tervetulleita yleisötilaisuuteen kuulemaan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnittelusta ja kertomaan ajatuksiaan puiston tulevaisuudesta.
Lisätietoa verkossa
Sallan kansallispuisto on pinta-alaltaan noin 10 000 hehtaaria.
Se perustettiin Itä-Lapin vaaramaiseman, siihen kuuluvien metsien, soiden ja harjujen ja niillä esiintyvien eliölajien suojelemiseksi sekä virkistys- ja retkeilykäyttöä, luonnonharrastusta, tutkimusta ja opetusta varten.
Lisätietoa hoito- ja käyttösuunnittelusta on verkossa osoitteessa https://www.metsa.fi/projekti/sallan-kansallispuiston-hoidon-ja-kayton-suunnittelu/