Tapahtumajutut
Vuoden tanssittajinakin palkitut soittajat palaavat Perävaaran huvikeskukselle perjantaina
Orkesteri esiintyi Perävaarassa ensimmäisen kerran jo 1990-luvulla.
45-vuotisjuhlavuottaan viettävä kolmihenkinen Ässät-orkesteri vierailee jälleen Perävaaran huvikeskuksella tämän viikon perjantaina. Lare Siltala Ässät-orksterista kertoo odotusten olevan tulevasta keikasta korkealla.
– Perävaarassa on aina ollut hienoa esiintyä lupsakalle yleisölle ja Perävaarahan on Suomen kauneimmalla paikalla oleva tanssipaikka, Siltala toteaa.
Hänelle on jäänyt hyvin mieleen myös loppuillan huipennukset, kun yleisö tulee eturiviin laulamaan mukana yhtyeen tunnetuinta Ihanuuteni-kappaletta, josta yhtye saikin menneenä keväänä kultalevyn. Striimauksia kappaleella on tähän mennessä platinalevyn rajan verran eli reilu neljä miljoonaa kuuntelukertaa. Muita tunnettuja kappaleita orkesterilla on muun muassa. Salattu rakkaus, Kaipaan hellää kosketusta, Syksy saapuu kuitenkin ja Punakenkäinen tyttö.
Ensimmäisen kerran Ässät on esiintynyt Perävaarassa jo 1990-luvun lopulla.
– Kävimme Perävaarassa ensimmäisiä kertoja vuonna 1997 ja aikalailla vuosittain ollaan saatu käydä viihdyttämässä siellä tanssikansaa, Siltala kertoo.
Uutta musiikkia kesän aikana
Uuttakin musiikkia Ässät on julkaissut tämän kesän aikana, joka löytyy suosituimmilta kuuntelualustoilta Spotifystä YouTubeen. Viimeisin singlejulkaisu kantaa nimeä Täydellinen mies, joka on taattua Ässät -meininkiä. Kappale onkin saanut tanssipaikoilla hyvän vastaanoton.
Ässät on Oululainen, v. 1978 perustettu tanssiorkesteri, johon kuuluvat Lare Siltala (laulu, rummut), Pekka Peltola (koskettimet/haitari, laulu) ja uutena tulokkaana Janne Kiuttu (basso, laulu)
Ässät valittiin Tampereella vuoden tanssittajiksi vuonna 2021.
– Pyritään jälleen täydellisesti viihdyttämään tanssikansaa ja soitetaan jokaiselle jotakin meiningillä, Siltala lupailee.
Tanssinopetusta tarjolla
Vaikka perinteisillä kesätanssipaikoilla ei kävijöiltä vaadita erityistä tanssitaitoa, on tanssin opetukselle olemassa selvä tarve.
Perävaaran Huvikeskuksessa tarjottiin pääsylipun ostaneille ilmaista tanssin opetusta 14. heinäkuuta. Kiinnostus opetukseen oli sen verran suurta, että Kemijärven työväenjärjestöt ja Latin Lapland uusivat ilmaisen tanssin opetuksen.
Kemijärveläisen mutta eri puolilla maailmaa tanssia opiskelleen Johanna Niemelän yritys Latin Lapland tarjoaa toisen kerran ilmaista tanssinopetusta Perävaaran Huvikeskuksessa perjantaina 4. elokuuta kello 20.30 eli puoli tuntia ennen varsinaisia tansseja. Opetettavana tanssina on perinteinen suomalainen tango. Orkesterin väliajalla Latin Laplandin tanssiryhmä esittää tanssinäytöksen.