Sallan Karhujen Maija Kaisanlahti teki kovan suorituksen kovassa sarjassa – Tuli toiseksi polkujuoksu-cupissa
Sallan Karhujen Kaisanlahti menestyi Ylläksellä – 37 kilometrin matkalla oli nousua pitkälti yli 1 000 metriä
Nousua ja laskua jopa 460 metriä – Salla Midnight Trail Run juostaan lauantaina jo viidettä kertaa yöttömässä yössä
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää
Ylitorniolaiset naudankasvattajat Terhi Ukkola ja Lauri Välimaa tuottavat lähiruokaa: ”Kilpaillaan maailman parhaasta pihvistä, mutta täällä ovat Euroopan alhaisimmat tuottajahinnat”
Lapin hyvinvointialue aikoo irtisanoa enintään 365 työntekijää – ”Se voi olla joillekin karu joululahja”
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Kemijärven Hillatien koulun talvitoripäivä käynnisti joulun odotuksen – Katso kuvat nuorten yrittäjien vuoden toisesta kohokohdasta
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Osuuskunta Lapin Wekko luottaa paikalliseen mediaan – mainonta puree edelleen, vaikka paikallislehti Koti-Lappi muuttui tilattavaksi