Pelkosenniemi tilkitsee talouttaan ottamalla käyttöön varhaiskasvatusmaksut – Maksuja vastustavat valtuutetut katsovat vetovoiman heikkenevän ja taloudellisen hyödyn olevan olematon: ”Ei ole hyväksyttävää, että säästötoimet aloitetaan lapsiperheistä”
Sallan katukuvaan ilmestyy uusia roskiksia lasten aloitteesta – Kinttalanharjun varhaiskasvatuskeskukselle Vuoden Vihreä lippu -palkinto
Päiväkodissa parasta ovat kaverit ja heidän kanssaan oppiminen – Kemijärvellä päiväkodeissa on noin 215 lasta
Inarin kunnallinen perhepäivähoito täytti 50 vuotta –”Ihanat lapset ovat tämän ammatin suola, eihän tätä voisi tehdä, jos ei työstä tykkäisi”
Sallan kunnan varhaiskasvatuksen johtajan haku meni uusiksi – lautakunta keskusteli myös koulukiusaamisesta
Sodan kasvot, osa 2: Kokenut lääkintäkapteeni hoiti haavoittuneita kovissa olosuhteissa etulinjan tuntumassa
”Tämähän on sellainen firma, että tätä tarvitaan niin kauan kuin viimeinenkin lähtee” – Hautaustoimisto on osa ihmisen elämänkaarta
Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa
Kahden vuoden kokeilusta tulikin pysyvä muutto Sallatunturin kupeeseen –“ Luontoon pääsee suoraan kotiovelta”