Ajankohtaista
Hyvinvointialueen asukastilaisuuksia Savukoskella ja Pelkosenniemellä: ”Hyviä paikallisia käytäntöjä ei pidä unohtaa”
Hyvinvointialueen johtajat sanovat, että hyviä paikallisia käytäntöjä pitää säilyttää. Edessä on kuitenkin miljoonasäästöt.
Lapin hyvinvointialue selvittää, miten sosiaali- ja terveyspalvelut kannattaisi räätälöidä nimenomaan pelkosenniemeläisten ja savukoskelaisten tarpeisiin.
Hyvinvointialue kaipaa tietoa kunnan erityispiirteistä sekä asukkaiden, matkailijoiden, yritysten ja muiden toimijoiden toiveista ja tarpeista.
Torstain aikana hyvinvointialueen työntekijät keräävät kuntalaisten mielipiteitä kiertävissä kyselypisteissä. Tulokset esitellään asukastilaisuuksissa Savukoskella torstaina ja Pelkosenniemellä perjantaina. Asukastilaisuuksissa on tavattavissa muun muassa Lapin hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen johtoa, osallisuustiimiläisiä sekä viestinnän henkilöstöä.
– Vaikka palvelujen järjestäminen on siirtynyt isommalle organisaatiolle, hyviä paikallisia käytäntöjä ei pidä unohtaa, sosiaalijohtaja Liisa Niiranen sanoo hyvinvointialueen tiedotteessa.
Myös terveysjohtaja Miia Palo sanoo tiedotteessa, että pienten kuntien palvelut täytyy räätälöidä asukkaiden eikä organisaation tarpeisiin.
Miljoonasäästöt edessä tavalla tai toisella
Lapin hyvinvointialueen täytyy muuttaa toimintaansa niin, että kustannuksia saadaan vähennettyä pysyvästi. Kustannuksia pitää vähentää 45 miljoonan euron edestä. Säästöt yritetään tehdä ensisijaisesti toimintaa muuttamalla ja tehostamalla. Tavoitteena on laatia suunnitelmat jo tänä vuonna ja viimeistään ensi vuoden alussa.
Muutoksia laitetaan toimeksi viimeistään ensi vuoden aikana. Jo ensi vuonna on tavoite säästää noin 22 miljoonaa.
Pelkosenniemen tapahtumat
KIERTÄVÄ ENNAKKORAATI
Torstaina 12.10.
9.45-11.00 Huoltoasema Seo
11.45-12.45 Kirjasto
13.00-14.00 Päivätupa Sinipulssi, Kirkkotie 4 as 2
15.30-16.30 K-market
ASUKASTILAISUUS
Perjantaina 13.10.2023 kello 15-16.30
Pelkosenniemen valtuustosali, Sodankyläntie 1 A
Asukastilaisuudessa keskustelemassa ovat muun muassa Lapin hyvinvointialueen sosiaalijohtaja Liisa Niiranen ja terveysjohtaja Miia Palo.
Savukosken tapahtumat
KIERTÄVÄ ENNAKKORAATI
Torstaina 12.10.
9.00-9.45 Sale Korvatunturi
12.00-13.00 Päivätupa Sinipulssi, Kauppakuja 2 A 1
13.15-14.15 Lyytin pubi
14.30-15.30 Kirjasto
ASUKASTILAISUUS
Torstaina 12.10.2013 klo 18.00-19.30
Savukosken kylätalo, Sauherrantie 33 C
Asukastilaisuudessa keskustelemassa ovat muun muassa Lapin hyvinvointialueen sosiaalijohtaja Liisa Niiranen ja terveysjohtaja Miia Palo.