Paikallisuutiset

Joukko lukiolaisia marssi ulos Kemijärvellä vastustaakseen leikkauksia

Parikymmentä opiskelijaa marssi ulos lukion oppitunnilta Hillatiellä torstaina 25.4. Ulosmarssilla vastustetaan toisen asteen opintojen maksullisuuden lisäämistä. Kuva: Kemijärven lukion opiskelijakunta

Suomen lukiolaisten liitto järjestää tänään valtakunnallisen ulosmarssin. Lukio ja ammatillinen koulutus olisivat palaamassa osittain maksullisiksi, jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat.

Ryhmä Kemijärven lukion opiskelijoita marssi tänään iltapäiväyhden aikaan ulos vastustaakseen Suomen hallituksen suunnitelmia.

Kemijärven lukion opiskelijakunnan puheenjohtaja Viia Halonen kertoo Koti-Lapille, että noin 20 opiskelijaa poistui opetuksesta yhden oppitunnin eli 75 minuutin ajaksi kello 12:45 alkaen.

– Meillä, kaikkialla lukioissa, ei haluta maksullisuutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hallituksen linjaukset tarkoittaisivat, että lukiosta tulee maksullista sen vuoden jälkeen, jolloin opiskelija on täyttänyt 18 vuotta.

Hallitus aikoo rajata 18 ikävuoteen oppivelvollisten maksuttomat oppimateriaalit, ylioppilaskokeet ja koulumatkatuen. Muutos tulisi voimaan syksystä 2025 alkaen.

Muutos tarkoittaisi merkittäviä kustannuksia nuorille.

Halonen tiivistää, että yhden opetusjaksossa voi olla viisi eri ainetta, joissa kaikissa on 1–2 kirjaa. Kirjat maksavat 20–40 euroa, joten yhden jakson oppimateriaalilasku voi olla jopa useita satoja euroja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toisen vuoden opiskelija Halonen huomauttaa, että esimerkiksi nykyään käytössä olevien digikirjojen linsenssit ovat 12 kuukautta, joten kerratakseen ylioppilaskirjoituksiin ensimmäisen vuoden kurssikirjalisenssin joutuu ostamaan uudelleen.

Ylioppilaskokeita kirjoitetaan toiselta luokalta alkaen, mutta pääpaino on edelleen abiturienttikeväässä, eli sen jälkeen kun opiskelija on täyttänyt 18. Yksi tavallinen koeosallistuminen maksaa 30 euroa. Kansainväliset IB-tutkinnon kokeet voivat olla vielä kalliimpia.

– Uusiminen maksaa tietysti sekin, jos vaikka (maksuttomana aikana tehty) koe ei mennyt odotuksien mukaan.

Tietokone on myös käytännössä pakollinen väline nykylukiolaiselle. Myös ylioppilaskokeet tehdään tietokoneilla, joten ainakin niitä varten se pitäisi kustantaa itse. Kemijärvellä kunta tarjoaa opiskelijoille tietokoneet omaksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lukio käydään pääsääntöisesti 15–19-ikävuoden aikana, joten käytännössä lukion viimeinen kevät olisi maksullinen. Kemijärvellä on myös mahdollista opiskella kaksoistutkinto lukiossa ja ammatillista koulutusta järjestävässä Redussa neljässä vuodessa, joten maksullisen opiskelun aika olisi siinä tavallista ylioppilastutkintoa pidempi.

Halonen harmittelee erityisesti hiljattain hankkeen kautta Kemijärvelle saatujen kansainvälisten opiskelijoiden kohtaloa.

– He joutuvat maksamaan opinnoistaan, vaikka ei pitänyt.

Me ei ryhdytä tällaiseen.

Oppivelvollisuusikää nostettiin vasta äskettäin 18 vuoteen. Samalla ensimmäisen ammatillisen tutkinnon tai lukiotutkinnon suorittaminen muuttui maksuttomaksi sen kalenterivuoden loppuun, jona opiskelija täyttää 20 vuotta. Ensimmäiset maksuttoman 2. asteen opiskelijat aloittivat syksyllä 2021. Päätökset tehtiin Sanna Marinin (sd.) hallituksen ja opetusministeri Li Anderssonin (vas.) aikana.

– Kukaan ei siis ole edes ehtinyt valmistua tämän järjestelyn aikana. Että miksi juuri nyt pitää poistaa se (maksuttomuus).

Suomen lukiolaisten liiton liikkeelle laittamia ulosmarsseja oli ainakin 140 lukiossa eri puolilla Suomea. Ulosmarssilla oli tarkoitus kiinnittää istuvan hallituksen ja kansanedustajien huomio ja tehdä selväksi, ettei maksullisuus ole reilua päätöksentekoa.

– Että me ei ryhdytä tällaiseen.

Halonen kertoo, että pääministeri Petteri Orpo (kok.), opetusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) ja hallitus saavat myös keskitetysti suoran viestin liiton kautta.

Kemijärvellä lukion henkilökunta on suhtautunut mielenilmaukseen puheenjohtaja Halosen mukaan hyvin.

– Olivat sitä mieltä, että ihan oikealla asialla.

Tausta

Toisen asteen maksullisuus

Hallituksen linjauksen mukaan lukiosta tulee maksullista sen kalenterivuoden jälkeen, jolloin opiskelija on täyttänyt 18 vuotta.

Tämän jälkeen oppivelvollisten maksuttomat oppimateriaalit, ylioppilaskokeet ja koulumatkatuki muuttuisivat maksullisiksi.

Muutos tulisi voimaan syksystä 2025 alkaen.

Näillä päätöksillä hallitus pyrkii säästämään noin 12 miljoonaa euroa vuodessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriöstä kerrottiin MTV:lle, että muutoksen toimeenpano jää koulutuksen järjestäjien, eli kuntien harteille. Kunnat voivat siis tarjota esimerkiksi tietokoneet tai oppimateriaalit opiskelijoille halutessaan koko lukion ajan.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä