Paikallisuutiset
KeKi hävisi Haukiputaan Ahmoille 6–3
Keki sijoittui runkosarjassa toiseksi. Puolivälierässä vastaan luistelee Utajärven Urheilijat.
Alkusarjan viimeisen ottelun ensimmäinen erä oli KeKiltä hyvin sekavaa pelaamista ja ote pelistä oli Ahmoilla, kerrotaan tiedotteessa. Erän lopussa Ahmat iski kaksi pikamaalia ja erätauolle lähdettiin Ahmojen 0–2 johdossa.
Toiseen erään KeKi teki vahvan ryhtiliikkeen ja otti kiekollisen pelin haltuun