Paikallisuutiset
Kemijärven kaupunginhallitus käsitteli Pekka Iivarin tapausta
Kemijärven kaupunginhallitus kokousti mielenilmauksen jälkimainingeissa.
Kemijärven kaupunginhallitus kokousti maanantaina ja käsitteli muun muassa Pekka Iivarin virkasuhteen purkua ja kaupunginjohtajan tehtävän sijaistamista.
Ennen Kemijärven kaupunginhallituksen kokouksen alkua hallituksen puheenjohtaja Juhani Tapio (kesk.) ja kaupunginjohtajan varahenkilö hallintojohtaja Marjo Säärelä tapasivat kaupungintalon eteen mielenilmaisuun kokoontuneita kaupunkilaisia.
”Ryhmän tavoitteena oli tuoda julki huolensa pitkään jatkuneista epäasiallisuuksista ja kiusaamisesta, jotka olivat Iivarin eroamisen myötä tulleet julki, kohdistuen kaupunginjohtajaan ja hänen puolisoonsa ja jotka eivätkä ole hyväksyttäviä”, kaupunginhallituksen puheenjohtajan Tapion lähettämässä tiedotteessa kirjoitetaan.
Myös Koti-Lappi vieraili mielenilmauksessa.
Kaupunginhallituksen lähettämässä kokoustiedotteessa kerrotaan myös, että tilaisuudessa mielenilmaukseen osallistuville kerrottiin, että kaupungissa on kyllä kiinnitetty huomiota kiusaamiseen, epäasialliseen käyttäytymiseen ja ryhdytty kehittämään Kemijärvellä positiivista asiakäsittelyä. Lisäksi kaupungin ja kaupunginhallituksen edustus kehotti ”katsomaan itse kukin ensin peiliin ja ryhtyä ajattelemaan siten, että mitä teetkin, niin keskity tekemiseen äläkä julkisuuteen.”
Keskustelussa ryhmän kanssa tuotiin julki myös, että vaatimus Iivarin virkasuhteeseen palaamisesta voi täyttyä vain hakemalla avoimeksi julistettavaan kaupunginjohtajan virkaan.
Lisäksi paikalle olleille kerrottiin, että kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaan viranhaltija voi purkaa virkasuhteen koeajalla, jolloin se astuu voimaan välittömästi.
Iivarin virkasuhteen purku merkittiin tiedoksi
Kokouksessaan hallitus totesi, että Pekka Iivari on ilmoittanut 25.10.2023 kaupunginhallituksen jäsenille, valtuustoryhmien puheenjohtajille sekä Kemijärven kaupungin johtoryhmän jäsenille lähettämällään viestillä purkavansa virkasuhteen kaupunginjohtajana koeajalla.
Virkasuhteen viimeinen voimassaolopäivä on Iivarin ilmoituksen perusteella 25.10.2023. Hallitus merkitsi asian tiedoksi.
Hallituksen tiedotteen mukaan asian käsittelyn yhteydessä käsiteltiin eroon johtaneita syitä siltä pohjalta, miten Pekka Iivari on asiasta tiedottanut ja ollut yhteyksissä eri henkilöiden kanssa.
Keskustelun yhteydessä puheenjohtaja Tapio ilmoitti, että hän on ollut yhteydessä Pekka Iivariin ja esittänyt lähtökuulemista asioiden selkeyttämiseksi. Vastauksessaan Tapiolle Iivari on sanonut, että lähtökuuleminen on hyvä toimintatapa ja olevansa siihen valmis kuitenkin siten, että kuuleminen käydään valtuustossa päätetyn kehittämiskeskustelukaavan mukaisesti. Kuuleminen käydään siis kaupunginhallituksen puheenjohtajiston kanssa.
Ajankohdaksi on tiedotteen mukaan sovittu ”kahden viikon sisällä eroamisesta”.
Kaupunginjohtajan avoimen viran hoitamisesta päätettiin
Kaupunginjohtajan virka on tullut avoimeksi 26.10.2023 alkaen.
Hallitus totesi, että uuden johtajan rekrytointiprosessi kestää usean kuukauden ajan, minkä takia kaupunginjohtajan avoimeen virkaan pitää määrätä henkilö, joka tuntee Kemijärven kaupungin organisaation ja kaupunginjohtajan virkaan kuuluvat tehtävät.
Hallituksen päätösesitys oli se, että kaupunginhallitus määrää hallintojohtaja Marjo Säärelän hoitamaan kaupunginjohtajan avointa virkaa 1.11. alkaen siihen asti, kunnes virka saadaan täytettyä ja virkaan valittu henkilö ryhtyy hoitamaan virkaan kuuluvia tehtäviä. Määräaikaisen virkamääräyksen palkka määräytyy kaupunginjohtajan 25.10.2023 voimassa olevan palkkauksen mukaisesti.
Asiassa käytyjen puheenvuorojen jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtaja muutti päätösesitystä siten, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi ja kaupunginjohtajan avointa virkaa hoitaa hallintojohtaja Marjo Säärelä siihen saakka, kunnes asia tulee uudelleen päätettäväksi.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi ja päätti, että kaupunginjohtajan avointa virkaa hoitaa Säärelä päätösesityksen mukaisesti.