Paikallisuutiset

Kirjakammi: Syntymättömän testamentti

Juha Seppälä

Syntymättömän testamentti

Siltala 2020

Romaani on ollut kirjallisuuden lajina tärkein viimeiset parisataa vuotta. Suuri lukeva yleisö lukee nimenomaan romaaneja, harvempi lukee novelleja tai runoja, näytelmistä puhumattakaan. Romaania kirjallisuuden lajina ei kahlitse oikeastaan mitkään säännöt. Joku kirjailija onkin sanonut, että romaani on kuin sika, se nielee kaiken ja on kaikkiruokainen. Romaaniin voi sisällyttää melkein mitä tahansa, eikä lukija edes hätkähdä. Tietenkin romaanin tarina ja sen juoni kiinnostaa lukijoita mutta ilman niitäkin voi romaanin kirjoittaa.

Hyvä esimerkki romaanin kaikkiruokaisuudesta on Juha Seppälän uusin romaani nimeltään Syntymättömän testamentti. Kirjan on kustantanut Siltala. Vuonna 1956 syntynyt Seppälä asuu Porissa ja hän on kirjoittanut vuodesta 1986 alkaen hyvin laajan tuotannon; romaaneja, novelleja ja kuunnelmia. Hänen teoksiaan on ollut neljä kertaa ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi ja hän on saanut useita eri palkintoja.

Syntymättömän testamentin kaikkiruokaisuudesta kertoo se, että romaanin kertoja on nelikuukautinen sikiö Joel. Hän kuoli isänsä ja äitinsä kanssa autokolarissa vuonna 1969. Vaikka sikiö kertojana ja kokijana on oikeassa elämässä tietenkin mahdoton, Seppälä pystyy kirjoittamaan hänestä romaanihenkilönä. Romaanin todellisuudessa olemattomalle henkilölle pitää keksiä kaikki, eikä kukaan voi sanoa, että kirjailija olisi väärässä tai valehtelisi. Tietenkin hän valehtelee kaikki tai parempi olisi varmasti puhua kuvittelusta.

Ajallisesti romaanissa liikutaan edestakaisin reilut sata vuotta 1900-luvun alusta nykyhetkeen. Jos sikiö kertojana on illuusio, on sirkus sitä ihan oikeasti. Joelin varhaiset sukulaiset osallistuivat Vienan retkille itsenäisyyden alkuvuosina. Jo retken alussa Karjalan kannaksella kohdataan sirkusseurue, jolla on häkissä mm. leijona. Sekasortoisessa tilanteessa leijona karkaa. Pitkän takaa-ajon jälkeen se löydetään ja ammutaan. Leijona raato pitää kuljettaa Viipuriin, koska kuvanveistäjä Finnellä on tekeillä Suomen Leijona-patsas ja tarvitaan malli. Kuinka hyvin leijonan raato auttaa patsaan teossa on toinen juttu.

Joelilla on myös isoveli Eero, joka jää kolarin jälkeen orvoksi ja setänsä Jussin perheeseen. Paitsi Eeron tarinaa Seppälä kirjoittaa erityisesti isoisänsä Sven Felixin ja hänen veljensä Kaarlon vaiheista. Kaarlon tai Kallen kautta mukaan tulee sirkus. Erikoisena hahmona sekä Vienan retkellä että sirkuksessa on J.E. Huttunen, joka on todellinen henkilö. Hänen elämästään kertovan romaanin Sirkussankari muokkasi romaaniksi haamukirjoittajana Pentti Haanpää vuonna 1946. Tätä romaania ei ole otettu mukaan Haanpään teosluetteloon. Pentti Haanpää on yksi Juha Seppälän suosikkikirjailijoista.

Syntymättömän testamentti on romaanina hajanainen, eikä Seppälä edes yritä rakentaa romaanistaan yhtenäistä. Hän kirjoittaa romaaniinsa myös esseenomaisia osia, joissa arvostelee hyvin voimakkaasti nykyään niin suosittua autofiktiota sekä asioiden ja tapahtumien tarinallistamista. Aivan kuin ihmisen elämä olisi pelkkää tarinaa, jolla on selkeä rakenne ja juoni. Tosiasiassahan ihmisten elämä kulkee aivan toisin, useimmiten ilman mitään suunnitelmaa tai ennalta laadittua käsikirjoitusta. Elämä voi tuoda ihmisen eteen mitä tahansa.

Juha Seppälä itse poikkeaa myös henkilönä kustantajien ihannekirjailijasta. Hän ei halua julkisuutta, eikä osallistu kirjojensa myyntikampanjoihin. Romaanin tai novellien kirjoittaminen on hänen tehtävänsä, kustantaja huolehtikoon muusta. Seppälä kirjoittaa sikiönsä Joelin suuhun: Kirjailijana minun olisi pitänyt antaa heille kaikki. Minun olisi pitänyt oivaltaa, että sillä, mitä kirjoitin, ei ollut merkitystä. He olisivat halunneet minut ja minun perheeni, elämänhistoriani, ulkonäköni, luuni ja nahkani, tapani puhua ja kävellä. He olisivat janonneet minua kuin kasvi vettä, kirjoittamani ei olisi heitä ravinnut. He olisivat halunneet tunkeutua elämäni sisään.

Juha Seppälän Syntymättömän testamentti voi tavalliselle romaanin ystävälle tuntua sekavalta koosteelta, joka sisältää tarinan pätkiä ja esseitä kirjoittamisesta. Kannattaa kuitenkin kovettaa mielensä ja jatkaa lukemista. Juha Seppälän kielen kauneus ja lakoonisuus aukeaa vähitellen. Parhaassa tapauksessa lukija alkaa uskoa kertojaa, jota ei ole olemassa, eikä hänen kertomisiaan kannata otttaa todesta. Siitä huolimatta ne ovat hyviä.

Juha Pikkarainen