Urheilu

SaPsin palkintogaalassa palkitut Keloravintolan terassilla. Kuva: Heli Karjalainen

Kuka oli sallalainen terrieri, entä tykki? – Sallassa palkittiin runsas joukko juniorikiekkoilijoita sekä juniorikiekon tukihenkilöitä

Sallan Palloseuran SaPsin jääkiekkojunioritoimintaa oli menneellä kaudella monessa eri ikäluokassa.

Sallatunturin Keloravintolassa oli vilskettä, kun reilut 50 henkeä oli kokoontunut Sallan Palloseuran juniorikiekkoilijoiden palkintogaalaan.

Pokaaleja jaettiin perjantaina 14. huhtikuuta yhteensä 39 kappaletta, joista jokainen oli nimikoitu henkilökohtaisesti.

Tutumpien kauden sallalainen hyökkääjä tai puolustaja -palkintojen lisäksi löytyi myös muun muassa kauden sallalainen terrieri, ääni, kannustaja, kehittyjä ja tykki.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaikki kiekkoilijat palkittiin kiekkokoululaisesta naisten SM-joukkueen pelaajaan. Myös kannustavat ja kärsivälliset valmentajat huomioitiin.

Iloisen palkintojenjaon ja kiitoksien jälkeen siirryttiin innolla pizzabuffetin ja kakkukahvien äärelle.

Monessa eri ikäluokassa

SaPs jääkiekkojunioritoimintaa on kuluneella kaudella pyörinyt monessa eri ikäluokassa; Kiekkokoulu/U8-joukkue ja U10-joukkue sekä KeKin riveissä pelanneiden sallalaisten junnujen treenit U12- ja U13-ikäluokissa.

Sallan jäähalli on ollut ahkerassa käytössä, kun luistelu- ja mailavuorojen lisäksi siellä on pyörinyt SaPs-junnujen treenit.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nuorimmilla on ollut noin 30 ja vanhimmilla päälle 100 harjoituskertaa. Tähän lisäksi pelireissut päälle.

Sallan valmennus pyörii aktiivisten vanhempien vapaaehtoistyöllä, jotka jaksavat viikosta toiseen ohjata ja kannustaa junioreita kiekkoilutaitojensa kehittämisessä. Ja monesti paljon muitakin elämänohjeita on tullut kaupan päälle. Heidän sinnikäs työnsä on mahdollistanut sallalaisille lapsille ja nuorille pääsyn jääkiekon maailmaan.

Merkitys korostuu entisestään, kun katsellaan prosentuaalisesti jääkiekkoa harrastavien nuorten määrää Sallan lapsimäärästä. Aivan virallisia lukemia ei ole laskettu, mutta arviolta luku lähentelee 10 prosenttia.

SaPs juniorikiekkoilijat kiertelivät turnausten ja pelien merkeissä pitkiäkin reissuja Kemissä, Kolarissa ja Torniossa saakka. Vaikuttaa, että junnujen mielestä parhaimpia reissuja olevan juuri ne kauimmas ulottuvat. Lopputulosta tärkeämpiä ovat porukalla reissaaminen ja pelien jälkeiset yhteisruokailut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tulipa tappio tai voitto, niin harva sitä enää muistaa, kun pukukopeilta siirrytään linja-autolle.

KeKi U13- ja U12-joukkueiden sallalaiset pelaajat jaksoivat ahkerasti kulkea viikoittain treenaamassa Kemijärvelläkin ja kuljettajina toimineet vanhemmat sekä valmentajat mahdollistivat osallistumisen.

Tästä harjoittelusta tuli KeKin U13-joukkueelle paras mahdollinen palkkio, kun se saavutti upeasti sarjavoiton. Siitä jo sitten riitti puheenaihetta kotiin saakka ja muutamia päiviä sen jälkeenkin.

SaPsin perustajajäsen Martti “Leiska” Leinonen sai pokaalin ja nimikkopaidan. Kuva: Jaakko Kantola

Hämäläiselle ja Leinoselle palkinto

Palkintotilaisuudessa muistettiin myös SaPs juniorijääkiekolle suuren panoksen antanutta, jo toiminnasta sivummalle siirtynyttä Juha Hämäläistä. Hämäläisen laaja tietämys, viileän rauhallinen ote valmennukseen sekä kapellimestarin tyyliin pelinohjaus, höystettynä rajamiehen säntillisin komennoin, siivitti junnuja moniin menestyksekkäisiin tuloksiin.

Lisäksi pokaalilla ja nimikoidulla pelipaidalla kiitokset osoitettiin SaPsin perustajajäsenelle ja pitkän uran jäähallin hoitajana tehneelle Martti ”Leiska” Leinoselle. Erityisesti hänen panoksensa nuorten kasvattajana on painunut lämpimästi niin nuorten, kuin vanhempienkin mieliin. Juniorit tykkäsivät ja kunnioittivat Leiskaa, häneltä löytyi apu tilanteessa kuin tilanteessa. Rauhallinen, hyväntuulinen ja jämerä ote piti hallilla yllä hyvää tunnelmaa.

SaPs-tiimi kiittää kaikkia tukijoukkoja, valmennusta, vanhempia, isovanhempia, talkoilijoita, Sallan kuntaa ja sponsoreita. SaPsilta myös Kemijärven kiekolle kiitos sujuvasta yhteistyöstä, jonka avulla mahdollistui monen junnun kiekkoharrastuksen jatkuminen.

Kirjoittaja on mukana SaPsin toiminnassa.

Palkitut

Kauden 2022-23 sallalainen:

Miespelaaja Eemil Aatsinki (RoKI U16 nuorten SM)

Naispelaaja Maisa Nikka (RoKi naisten SM)

Jääkiekkoilija Tuukka Viitala (KeKi U15 sarja)

U13-sarja:

Hyökkääjä Miro Kunnari (KeKi U13)

Pakki Tinja Lindholm (KeKi U13)

Tykki Julius Aatsinki (KeKi U12)

Monitaituri Eetu Saariniemi (KeKi U12)

U12-sarja:

Maalintekijä Peetu Kantola (KeKi U12)

Taistelija Lenni Pohtila (KeKi U12)

Maalivahti Iida Luusua (SaPs U10)

U11-sarja:

Taistelija Voitto-Severi Salla (KeKi U12)

Maalintekijä Otso Nikka (KeKi U12)

U10-sarja:

Maalintekijä Lassi Vuolukka

Treenaaja Kaapriel Hujanen

Kehittyjä Eino Pohtila

Pelintekijä Aapo Pennanen

Rouhija Joona Tapio

Ääni Isla Aatsinki

Pakki Ella Saariniemi

U9-sarja:

Taistelija Samu Gottwald (SaPs U10)

Taituri Samuel Luusua (SaPs U10)

U8-sarja:

Terrieri Eeli Tapio (SaPs U10)

Tulokas Miika Ahola (Kiekkokoulu)

Uurastaja Vili Jokela (Kiekkokoulu)

Kiekkokoulu:

Harjoittelija Elias Lampela

Huhkija Topias Lampela

Tsemppari Kerttu Koponen

Kehittynein Johannes Kellokumpu

Heittäytyjä Siiri Kunnari

Lämäri Kalle Jokela

Vauhti Pauli Tervo

Ahkerin harjoittelija Linnea Tervo

Valmennus:

Kärsivällisyys Hannu Nikka

Motivaattori Jarkko Kantola

Rohkaisija Jukka Hujanen

Taustatuki Mika Luusua

Kannustaja Tuomo Tervo

Erityiskiitos Juha Hämäläinen

Vuosikausien tekijä Martti "Leiska" Leinonen

Ilmoita asiavirheestä