Paikallisuutiset
Operaatio joulun lapsi tulee taas – viime vuonna Kemijärveltä lähti 157 pakettia
Euroopan köyhimmät lapset jäävät helposti jalkoihin synkkien sotauutisten alla.
Operaatio Joulun Lapsi vie tänäkin vuonna lahjoja lapsille Ukrainaan, Romaniaan ja Moldovaan. Lahja on monelle lapselle ensimmäinen elämässä. Ukrainan lapsille ilon hetki raunioitten ja pelon maassa.
Ympäri Suomea on otettu osaa operaatioon jo lähes 30 vuotta Patmos-järjestön kautta. Kemijärveltäkin on oltu mukana lähes 20 vuotta. Lahjalaatikot kerätään yhteen ja kootaan Helsinkiin, josta ne viedään kohdemaihin isoilla rekoilla ja sieltä jaetaan pienemmillä pakettiautoilla eri kyliin perille asti, lasten käteen. Suomalaiset ovat mukana perillä asti jakamassa.
Pakkaustalkoot Kemijärven seurakuntatalolla
Kemijärven seurakuntatalolla on saatavilla valmiita laatikoita, joihin lahjat pakataan ja lisäinfoa paketin sisällöstä.
On kolme ikäkautta, jotka huomioidaan lahjan sisällössä.
Esimerkiksi sukat, pipot, paidat, käsineet, lelut, penaalit, pelit ynnä muut tuovat ilon lapsen jouluun. On myös mahdollista antaa rahalahja.
Kemijärvellä voi hakea laatikon virastosta tai tilaisuuksien aikana seurakuntatalon eteisestä. Valmiit lahjat voi myös palauttaa virastoon tai talkooviikolla tiilipappilaan. Paketit viedään eteenpäin 20.11.
Viime vuonna Kemijärveltä lähti 157 pakettia.
Talkooviikko
13.11.,14.11., 15.11.
Kemijärven seurakuntatalolla kello 14–18.
Olet tervetullut tuomaan lahjatavaraa tai tekemään paketteja.
Lisätietoa saa www.joulunlapsi.fi tai Ritva Uusitalolta p. 050 430 9880.