Paikallisuutiset
Pekka Iivarin puolesta alettiin kerätä heti adressia
Pekka Iivari ilmoitti keskiviikkona eroavansa Kemijärven kaupunginjohtajan tehtävästä.
Kemijärven kaupunginjohtajan virkasuhteen purkamisesta ilmoittaneen Pekka Iivarin puolesta alettiin kerätä adressia heti tiedon tultua julkisuuteen.
Keskiviikkoiltana Adressit.com-palveluun avattuun adressiin on torstaiaamuun mennessä tullut nelisensataa allekirjoitusta.
Adressissa kirjoitetaan että, ”Me allekirjoittaneet Kemijärven kaupungin asukkaat haluamme Pekka Iivarin palaavan Kemijärven kaupunginjohtajaksi.”
Adressin on perustanut Hannaliisa Sutinen. Sutinen on kaupunginvaltuutettuna Tulevaisuuden Kemijärvi -yhteislistalta, jota myös Pekka Iivari edusti valtuutettuna ollessaan.
Adressissa vaaditaan Iivarin kaupunginjohtajaksi palaamisen lisäksi työrauhaa.
”Vaadimme hänelle työrauhaa sekä mahdollisuuden palauttaa Kemijärvi kehityksen tielle, tulevaisuuteen luottavaisesti suunnaten.”
Adressi on luettavissa tästä linkistä.
Sen voi allekirjoittaa myös Cafe Parrunpätkässä Kemijärven Taivaan tulien aukiolla 31.10. asti.
Tekstiä muokattu 26.10.2023 kello 16.32: lisätty tieto, että adressin voi allekirjoittaa myös Cafe Parrunpätkässä.