Paikallisuutiset
Sydäniskureita Kemijärven kyliin ‒ Itselle jää maksettavaksi vain neljäsosa
Kemijärvi haluaa parantaa kylissä asuvien turvallisuutta.
Kemijärven kaupunki suunnittelee Leader-hanketta, jossa on tarkoitus hankkia kyliin sydäniskureita.
Kyläasiamies Markku Heikkilä kerää kylien toimijoiden sitoumuksia sydäniskurihankkeeseen osallistumisesta. Hankkeeseen haetaan 75 prosentin rahoitus Leader Pohjoisin Lappi ry:ltä.
– Avunsaanti kylään sydämenpysähdystilanteissa voi kestää pitkään, ja silloin ensiavulla on ratkaiseva merkitys eloonjäännissä. Sydäniskuri voi käynnistää sydämen uudelleen, kun se antaa yhden tai useita sähköimpulsseja rintakehän läpi, Leader Pohjoisin Lappi ry:n tiedotteessa kerrotaan.
Sydänliiton ylläpitämiltä sivuilta ilmenee, että sydänturvallisuuden taso on Kemijärvellä heikko, 37.3 sadasta. Lukema koostuu sepelvaltimoriski-indeksistä, sydäniskureiden määrästä asukaslukuun suhteutettuna ja niiden sijoittumisesta harvaan-asutuille alueille sekä suhteessa väestön ikään.
Sydäniskureita tulisi Sydänliiton mukaan olla erityisesti niillä alueilla, joihin ensihoidon saapuminen kestää keskimääräistä kauemmin ja joissa asuu runsaasti 65 vuotta täyttäneitä.
– Tässä Kemijärvellä on petrattavaa, ja kylät tarvitaan mukaan tilanteen parantamiseen, kertoo kaupungin suunnittelija Päivi Piisilä tiedotteessa.
Ilmoittautuminen kyläasiamiehelle
Mukaan ovat jo ilmoittautuneet Luusua, Kostamo, Vuostimo, Joutsijärvi, Juujärvi, Tohmo, Soppela ja Pyhä.
– Myös muilla kyläyhdistyksillä tai kylien järjestöillä on mahdollisuus osallistua hankkeeseen ottamalla yhteyttä Markku Heikkilään lokakuun aikana, Leader Pohjoisin Lappi tiedottaa.
Kylien toimijoilta odotetaan yhdistyksen päätös sydäniskurin sijoituspaikasta ja sitoutuminen talkootyöhön, jota tarvitaan muun muassa iskurin kiinnitystyössä avustamiseen ja kyltityksen laittamiseen sekä käyttökoulutukseen osallistumiseen. Sydäniskurihankkeeseen liittyville kyläseuroille järjestetään työpaja lauantaina 14.10. kello 10–14 kaupungintalon valtuustosalissa osoitteessa Hallituskatu 4. Työpajassa käydään hanketoimet läpi kyläkohtaisesti.
– Kemijärvelle tarvitaan kattavasti sydäniskureita, mutta myös ensiapukoulutusta, panostusta kylien omaehtoisen turvallisuuden parantamiseen ja poikkeustilanteissa selviytymiseen, suunnittelija Päivi Piisilä summaa tiedotteessa. Tähän on suunnitteilla oma Kylävara-kehittämishanke, jota edistetään loppuvuoden aikana.