Kemijärven joulunavauksessa jonotettiin Pukin puheille – Katso kuvat tapahtumasta, joka räiskyi väriä loskakeliin
Palkittu sellisti-laulaja Seeli Toivio soittaa yli 200-vuotiasta selloa ja tuo Sallan kirkkoon talven ihmemaan
”Olemme kuunnelleet yleisön palautetta ja toiveita” – Kemijärvi-festivaalin ensimmäiset viisi ensi kesän esiintyjää julki
”Kemijärvellä lähtee biisit liikkeelle” – Elektronista tanssimusiikkia lappilaismaustein tekevä TINA työstää albumia Pohjoismaiden suurimman itsenäisen levy-yhtiön tallissa
Laulaja Hugolla on isän puolelta juuret Kolarissa – ennen pitkäperjantain Levin keikkaa ehtii nähdä sukulaisia
Säveltäminen tuntuisi liian intiimiltä, mutta laulaminen ja soitto Tarja Ylitalolta sujuvat terveyshuolista huolimatta: ”Enhän mie jaloillani laula!”
”Henkihän siinä lähtisi, jos ihan jäisi köllöttelemään”: 80-vuotias metsäkoneyrittäjä Kari Harjula tekee täyttä työpäivää
Ylitorniolaiset naudankasvattajat Terhi Ukkola ja Lauri Välimaa tuottavat lähiruokaa: ”Kilpaillaan maailman parhaasta pihvistä, mutta täällä ovat Euroopan alhaisimmat tuottajahinnat”
Lapin hyvinvointialue aikoo irtisanoa enintään 365 työntekijää – ”Se voi olla joillekin karu joululahja”
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”
Osuuskunta Lapin Wekko luottaa paikalliseen mediaan – mainonta puree edelleen, vaikka paikallislehti Koti-Lappi muuttui tilattavaksi