Ajankohtaista

600 neliötä kaaria, reilejä ja bokseja: Kemijärven skeittipuiston avajaisissa juhlittiin kaupungin uutta kävijämagneettia

Kemijärven keskustaan Ahvensalmen kentälle rakennetun skeittipuiston avajaisia vietettiin viikonloppuna. Suosioon heti nousseen harrastuspaikan taustalla on nuorten oma aktiivisuus.

Peetu Peltoniemi, 10, droppasi parkkiin takana näkyvän rampin päältä ja hyppäsi edustalla näkyvän boksin päälle. Puistossa jo useita kertoja potkulautaillut Peltoniemi totesi avajaispäivänä, että skeittipuisto on hyvä. Kuva: Esa Keskinen

Tihkusade ei haitannut, kun kyse on paikkakunnan uudesta kiintopisteestä.

Kesän päätteeksi valmistuneen rullalautapuiston avajaisissa lauantai-iltapäivänä oli satakunta ihmistä, vaikka itse skeittiparkki olikin sateen liukastama.

– Tosi hyvä tämä on, Miikka Pasma kertoo mikrofoniin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Paljon skeitattu jo, Väinö Tikkanen täydensi.

Kemijärven kaupunginjohtaja Pekka Iivari haastatteli Pasmaa, 15, ja Tikkasta, 15, jotka ovat skeittipuistoidean takana. Heidän lisäkseen hankkeen liikkeelle laittaneeseen kolmikkoon kuului vielä Niila Kuvaja, 15.

Kemijärven kaupunginjohtaja Pekka Iivari (oikealla) haastatteli skeittiparkki-idean takana olleita Väinö Tikkasta (keskellä) ja Miikka Pasmaa (vasemmalla). Tikkasen ja Pasman lisäksi idean liikkeelle laittaneeseen kolmikkoon kuului vielä Niila Kuvaja. Kuva: Esa Keskinen

Idea kunnon harrastuspaikasta on ollut vuosikausia kemijärveläisen nuorison toiveissa. Kaksi vuotta sitten Pasma, Tikkanen ja Kuvaja päättivät tempaista skeittipuiston puolesta. He marssivat Koti-Lapin toimitukseen ja pyysivät näkyvyyttä asialle. Nuoret järjestivät tapahtuman, jossa rullalautailivat ja potkulautailivat ympäri kaupunkia sekä kokoontuivat Taivaan tulien aukiolle.

Mukaan lähti myös nuorisotoimi ja etsivän nuorisotyön Tiina Karppinen. Nuorisovaltuustoon kuuluva Pasma vei aloitteen tuolloiselle kaupunginjohtajalle Atte Rantaselle ja asia lähti etenemään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valtuusto päätti satsata puiston rakentamiseen. Viime kesän aikana Ahvensalmen kentän reunalle elinkaaripuiston yhteyteen valmistui noin 600 neliön betoninen, monipuolinen skeittipuisto, jossa voi harrastaa rullalautojen lisäksi esimerkiksi potkulaudoilla ja BMX-pyörillä.

Nykyinen kaupunginjohtaja Iivari kertoi avajaispuheessaan, että elinkaaripuiston tai perhepuiston alueelle tai liepeille on investoitu jopa 6 miljoonaa euroa lyhyen ajan sisällä. Skeittipuiston kustannukset olivat noin 220 000 euroa, johon saatiin 63 000 euroa aluehallintovirastolta. Iivari luetteli skeittipuiston lisäksi parin vuoden ajalta Hillatien koulun lisärakennuksen, tälle syksylle avatun moduulikoulun, ulkoliikuntapaikkoja ja Kuumaniemen koulun viereen rakenteilla olevan keskuskeittiön.

Yllättävän hyvin rullalautailun maailmaan perehtynyt Iivari tivasi Pasmalta ja Tikkaselta mietteitä olympialajiksi nousseesta skeittaamisesta. Siintääkö nuorilla olympiapaikka mielessä?

– Joo ehkä, Pasma sanoi huvittuneesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tunnustakaa vaan, Iivari kannusti.

– Ehkä vähän, Tikkanen myönsi.

Vaatimattomuus kaunistaa. Suojavarusteisiin nuorilla on selkeä näkemys.

– Kypärää henkilökohtaisesti suosittelen, Pasma totesi ja nosti sinisen pääsuojuksen ilmaan.

– Varsinkin aloittelijalla on hyvä olla polvisuojat, kyynärsuojat ja rannetuet, Tikkanen sanoi.

Lue myös: Nuoret lähtivät kaduille toivomaan Kemijärvelle skeittiparkkia – "Kuljemme eri puolilla kaupunkia ja käytämme tolppia reileinä"

Miika Pasma (vasemmalla), Väinö Tikkanen (keskellä) ja Mikko Pasma leikkasivat nauhan. Kuva: Esa Keskinen
Kemijärven kaupunginjohtaja Pekka Iivari (vasemmalla), skeittipuiston rakentamisesta vastanneen Concrete Proof -yrityksen Tero Pikkarainen, Kemijärven liikuntaohjaaja Pekka Makkonen ja Kemijärven elinvoimajohtaja Anne Karppinen keskustelivat avajaistilaisuudessa. Kuva: Esa Keskinen

Into tekemiseen lähti 1980-luvun Kemijärveltä

Puiston rakentaneen Concrete Proof Oy:n toimitusjohtaja Tero Pikkarainen oli avajaisissa nostalgisissa tunnelmissa.

– Tuossa uimahallilla on ensimmäisten vanhempien poikien tekemien rakennelmien päällä temppuiltu.

Pikkarainen luetteli 1980-luvun lopun nuoruutensa skeittipaikkoja: Kulttuurikämpän nuorisotilojen edustalla Euro-lavoista kasatuilla välineillä, koulun parkkipaikalla, entisen S-marketin parkkipaikalla...

– Into tekemiseen ja skeittaamiseen lähti täältä.

Helsingissä pitkään asunut Pikkarainen kertoi, että osaltaan juuri kotiseuturakkaus tuonut hänet ja yrityksensä pohjoiseen töihin.

Hän haluaa olla varmistamassa, että parkeista tulee toimivia ja korkealaatuisia. Kemijärven rullalautapuiston suhteen hän oli yhteyksissä kaupunkiin ennakkoon, kun kuuli, että viranomaiset tutustuvat vastaaviin puistoihin. Moni muistaa ajan, jolloin skeittipuistoja tehtiin kuntien omina töinä tai harrastajavoimin, jolloin lopulta niiden käyttöarvo saattoi olla lähellä nollaa.

– Että edes suunnitelma olisi kunnollinen heti alusta lähtien, vaikka meidän yrityksenä sitten pitikin kilpailla toteutuksesta.

Myöhemmin myös nuoret suunnittelivat matkassa mukana.

Toisin kuin Koti-Lapissa on kerrottu, Pikkaraiselta eivät jääneet neurotieteiden ja molekyylibiologian opinnot kesken, vaan hän on puristanut itsensä maisteriksi, vaikka uraa siltä saralta ei toistaiseksi tullutkaan.

Pikkaraisen firma viimeistelee juuri puistoa Leville Länsirinteiden Gondolin alapuolelle. Talvelle on luvassa sisäparkin rakentaminen Porvooseen. Muualle Lappiin heiltä on valmistunut kohteita muun muassa Sodankylään ja Rovaniemelle.

– Paljon on kysytty, että onko tämä uusin (puisto) nyt sitten korkealaatuisin, mutta nämä ovat aina yksilöitä.

Jokainen kohde tehdään sovittamalla lopputuote esimerkiksi käyttäjien tarpeisiin ja annettuihin resursseihin. Kemijärvelle on esimerkiksi tehty mahdollisimman monia elementtejä eri tasoisten harrastajien tarpeisiin. Tikkanen ja Pasma huomauttivatkin, että juuri helpoimmat boksit, eli laatikkomaiset esteet, ovat suosituimpia, koska niihin pystyvät pienimmätkin.

Parkin koko rajaa elementtien määrää, mutta Pikkarainen kertoo, että esimerkiksi Kemijärvellä toiseen päättyyn saatiin ujutettua hieman myös ”poolia”, eli uima-altaan muotoa imitoivaa betonikaarta.

– Hommat kyllä loppuisivat tällä alalla aika pian, jos ei tehtäisi aina sitä parasta versiota.

Lisää aiheesta

Miikka Pasma ja Väinö Tikkanen edustivat avajaisissa. Rullalautapuistosta on tullut heti valmistumisensa jälkeen keskeinen kokoontumis- ja harrastuspaikka taustalla näkyvän koulukeskuksen viereen. Kuva: Esa Keskinen

Vetovoimainen paikka

Hankkeen moottorit Tikkanen ja Pasma kertovat Koti-Lapille, että kesän lopulla uuteen parkkiin on jo käynyt tutustumassa väkeä kaukaa etelästäkin: Joensuusta, Tampereelta...

– Yksi pikkubussi väkeä tuli Kuopiosta, Tikkanen kertoi.

Skeitti- ja skuuttikulttuuriin kuuluu kiertää tarkastamassa erilaisia ”spotteja”, eli kohteita, muilla paikkakunnilla ja vaikkapa ohikulkumatkoilla. Huippulautailijoita ei juuri ole osunut vielä Tikkasen ja Pasman silmiin, mutta ainakin yhden lähemmäs pro-tason skuuttaajan he ovat nähneet vetävän parkissa.

Skeittipuistosta muodostui paikallistenkin keskuudessa välittömästi kävijämagneetti. Jos kelit suosivat, nuorisoa näkee runsaasti paikalla viikonpäivästä riippumatta. Yhteiselo on sujunut nuorten mukaan aivan hyvin.

Miikka Pasman velipoika Mikko Pasma kertoi avajaisissa, että vanhemmat kävijät ovat puuttuneet nopeasti, jos kiusaamista tai typerää käytöstä on ilmaantunut.

Vakavia loukkaantumisiakaan ei ole tiettävästi käynyt, vaikka ambulanssi on ehtinyt jo vierailla paikalla.

Tikkanen ja Pasmat arvioivat, että parkkikautta on vielä kuukausi jäljellä ennen lumia. Väinö Tikkasen ja Miikka Pasman harrastuksiin kuuluu myös muita vauhtilajeja, kuten laskettelua. Lisäksi Tikkanen pelaa jääkiekkoa ja Pasma moottorikelkkailee.

Seuraava täysi kesäkausi uuden parkin kanssa siintää kuitenkin jo mielessä.

Keväällä auringon alkaessa lämmittää tullaan kolaamaan lumet pois tieltä, jotta rullailu saa alkaa mahdollisimman ajoissa.

Lauantaina paikalla oli enimmäkseen skuuttaajia, eli potkulaudoilla liikkuvia harrastajia. Sateella betoni saattaa olla liukasta. Rullalaudan pintaan tehty pitävä ”grippi” myös kärsii kastuessaan. Kuva: Esa Keskinen

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä