Ihmiset 

78 hevosta, kaksi sotaa ja paljon töitä ‒ 105 vuotta täyttävä kemijärveläinen Sauli Kaisamatti muistelee pitkää elämäänsä

Sauli Kaisamatti on elänyt hätkähdyttävän pitkän elämän. Sen varrelle on mahtunut muun muassa kaksi sotaa ja 78 hevosta.

Olisitko silloin Levärannalla arvannut, että 105 vuoden päästä ollaan vielä täällä?

– Ei. Ei, mitenkään.

Sauli Kaisamatti täyttää 105 vuotta 10.10.2023, Aleksis Kiven päivänä, jota tosin ryhdyttiin viettämään liputuspäivänä vasta 1950-luvulla Kaisamatin ollessa jo aikamies.

Kaisamatti syntyi Kemijärven Levärannan kylän Lanton tilalle Kalle ja Ester Kaisamatin kymmenentenä lapsena lokakuussa 1918.

Vain kolme päivää aikaisemmin Saksan keisarin lanko, maakreivi Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen oli valittu Suomen kuninkaaksi. Viisi päivää myöhemmin vahvistettiin niin sanottu torpparilaki, jolla edistettiin vuokra-alueiden luovutusta vuokraviljelijöille ja muille maattomille.

Suomi eli itsenäistymisen ja sisällissodan kuohujen jälkeistä aikaa. Saksan armeija oli vielä maassa ja C.G.E. Mannerheim nimitettiin valtionhoitajaksi. Punavankeja vapautettiin leireiltä. Kemijärvelle oli avattu jokunen vuosi aikaisemmin ensimmäinen sairaala, mikä oli edistyksellistä sen ajan Suomessa. Rautatien avajaisiin oli vielä pitkälti toista kymmentä vuotta.

105 vuotta myöhemmin Suomi on saavuttanut ensimmäisen vuosisadan itsenäisenä valtiona. Hanke saksalaisesta kuninkaasta peruuntui heti alkuunsa ja valtiomuotona on edelleen tasavaltalainen demokratia.

Sauli Kaisamatti on muuttanut Levärannan kylältä Kemijärven keskustaan Attendo Vanamon hoivakotiin. Kaisamatin elämäkerran tehnyt Janne Kaisanlahti istuu isosetänsä kanssa huoneessa, josta on vesistönäköala, kuten Levärannallakin. Täällä se tosin aukeaa Pöyliöjärvelle. Sukulaiset raatailevat Saulin pitkästä elämästä.

Kaisamatti asui kotonaan Levärannalla 101-vuotiaaksi vuoteen 2019, jolloin muutti omasta tahdostaan Vanamoon. Kaisamatti vierailee kotipaikassaan edelleen pari kertaa vuodessa. Silloin istutaan pirtin pöytään ja juodaan kahvit.

Siellä on Kaisamatin lapsuus, nuoruus, perhe-elämä ja työ. Maanviljelijänä uransa tehnyt Kaisamatti näki maatalon työt hevosajasta isoihin traktoreihin.

– 78 hevosta minä olen käyttänyt. Ei ne yhtä aikaa ole tietenkään ollut, Kaisamatti kertoo.

Innokkaana hevosmiehenä tunnetulle Kaisamatille hevoset ovat olleet tärkeitä. Ennen sotia ne olivat maatalon tärkeimpiä työvälineitä ja -kumppaneita. 1920- ja 1930-luvuilla niillä haettiin heinät matkojenkin takaa ranta-, suo- ja saariniityiltä. Savotoilta hevoset raahasivat tukit tien tai joen varteen.

Kaisamatille itselleen hevosiin liittyy avainkokemus jostain 1920-luvun lopulta. Kaisamatin isä Kalle Kaisamatti muonitti savotoiden väkeä ja siinä työssä tarvittiin hevosia kulkupeliksi. Isä osti tiineen tamman syksyllä ja se oli heillä kevätkauden työkäytössä.

– Oli kovat hanget. Heiniä piti ajaa Muljusta (Muljunaapa), mutta se piti hyvin säästeliäästi tiineellä ajaa. Mentiin Muljuun kerran joen kautta. Tarvan Mikko, kun oli vähän sellainen leukaava mies, sanoi, että ei muuta kuin kaikki aisan remmit poikki.

Tamma sai kuitenkin vielä olla ja teki varsan, joka oli heikkokuntoinen. Tuohon aikaan hevoset olivat osan vuodesta vapaana omissa oloissaan ja niitä ruokittiin heinällä. Varsaa ei meinannut löytyä, kun hevosia mentiin hakemaan tunturien suunnasta. Lopulta Sauli sai veljensä kanssa houkuteltua sen muiden hevosten matkassa.

– Saatiin se meille kartanolle ja siinä se seisoi, eikä mitään tuntunut tietävän.

– Isä sanoi, että kyllä kai se on melkein paras, että muuta kuin lekalla. Ei tuosta tule hevosta. Minua vähän niin kuin itketti, kun olin alta kymmenen. Äiti sanoi sitten isälle, että tuolla Saulilla niin haluttaisi pitää se varsa. Isä sitten siihen, että no mikä siinä on, jos se hoitaa sen niin saapi oman hevosen.

Ja Sauli hoiti.

– Ei kukaan muu olisi meillä ruvennut hoitamaan, oli se niin kurjassa kunnossa.

Varsa ei syönyt ja oli heikkona. Kaisamatti sai sen kuitenkin juomaan jonkin verran kurria. Jouluun asti näytti, ettei varsa selviä, mutta nuori poika oli sinnikäs.

– Kun meni joulunsivu, niin älä huoli. Kun minä löin sen irti: sehän alkoi menemään. Johan mulla hyvä tuli!

Kerran hevonen lähti jälleen omille teilleen.

– Oli tiuku ja minä puistin sitä, se palasi takaisin. Minä, että mistä se tiesi tiu’un soiton, mutta kyllä ne tietävät.

Muutaman vuoden kuluttua Autioniemessä asuva mies kiinnostui hankkimaan hevosen.

– Minäkin vähän puhuin, että kyllä kai sen joutaa myydä, kun minä olen kasvattanut sen. En minä rahoja saanut, kyllä ne menivät isälle. Enkä minä tarvinnutkaan – minä lähdin tuonne savottaan, Kaisamatti tokaisee.

Hevoset ne veivät sinnekin. Ennen sotia oli suuria savotoita Koillis-Lapissa ja työmiehistä oli vajetta. Vuosisadan alkuvuosikymmenien metsätyöt rikastuttivat paikkakuntalaisia siinä määrin, että isoimmista seteleistä käytettiin lempinimeä ”kemijärveläinen”.

Kaisamatti pestattiin metsätöihin noin neljäntoista ikäisenä.

– Sallassa ajettiin hevosella tien varteen ja autoilla siitä. Joo minähän lähdin. Tukkeja olen ajanut hevosella ainakin viitenä vai kuutenako talvena, muun muassa Ruuvaojalla Savukosken pohjoispuolella.

Tulevan vaimonsa veljellä, Olavi Kostamovaaralla oli ”hyviä hakkureita”, joiden porukassa Kaisamatti oli hommissa myös Pyhän lähistöllä. Muiden töistä piti välillä tulla perheen töihin.

– Isä sanoi, että kyllä pitäisi tulla kotiin, kun hän on tuon Kerkelän Matin kanssa porukassa halkoja tekemässä.

He tekivät halkoja muutaman työmiehen voimin ja Sauli tarvittiin hanslankariksi.

– Minähän rupesin kulkemaan ja kuljetin työmiehiä lauantaina ja maanantaina, aina sovittiin aika. Sillä lailla tuli halot tehtyä.

Sauli ja ”Teerinki” olivat lyömätön pari

Metsätyöt pysyivät osana ansaintoa, vaikka maanviljelystä tuli päätyö nuoreksi isännäksi ryhtyessään.

– Kova maanviljelijä olen ollut.

Ensimmäinen traktori Kaisamatille tuli jo ennen sotia. ”Teerinki”, eli Dering-merkkinen yhdysvaltalainen traktori, hankittiin Rovaniemen Aineen kaupan kautta.

– Kun tuli traktoriaika, niin minähän sitä ajoin. Velttasin ihmisille paljon. Sillä (Deringillä) kyllä pystyi ja minä sitä liikutin, ei se Kalle ehtinyt. Sillä oli muita hommia siinä.

Traktorilla tehtiin huimapäisiäkin keikkoja.

Eräs veneentekijä Autionniemestä kysyi Kaisamatin isäntäväeltä, että voisiko traktorilla käydä hoitamassa heidän kahden hehtaarin saarestaan heinät. Joki oli Levärannan ja Ylikylän väelle ennen kunnollisen maantien avaamista Sodankylään aivan keskeinen kulkureitti, mutta miten traktorin saisi kulkemaan vettä pitkin?

– Isä siinä mietiskeli ja sanoi, että siellä olisi työmaa kahden hehtaaria ja proomukin on, mutta kun se on lehmien kuljettamiseen. Että laidat ovat aika matalat.

Sauli körötteli traktorin Autioniemeen ja se lastattiin proomuun, jokakellui ainakin paikallaan. Isä totesi, että jos paatti pysyy pinnalla laitoja myöten yhden kierroksen joella, niin Sauli saa alkaa painua saareen.

– Oli se rohkeaa. Olen minä ajatellut, että miten me vain souvimma yli.

Traktori vietiin vielä sotien jälkeenkin pari kertaa saareen tekemään heinät.

– Se Teerinki varmasti yhden traktorin hinnan tienasi.

Tuore isä ja nuori aviomies joutuu sotaan

Kaisamatti tapasi puolisonsa Reetan (os. Kostamovaara) jo kansakoulussa. He nimittäin istuivat samassa paripulpetissa.

Häitä vietettiin syyskuussa 1938 ja esikoinen syntyi kesällä 1939.

Jo vuoden 1940 alussa nuoren isän piti lähteä talvisotaan. Sodista puhuttaessa Kaisamatti on vaatimaton.

– Olinhan minä muutaman viikon talvisodassa. Kattilaojalle tuli silloin se rauha.

Kaisamatti palveli talvi- ja jatkosodassa JR 7:ssä ja KTR 14:ssä ja osallistui taisteluihin Summan lohkolla, Rukajärvellä, Karhumäessä, Poventsassa, Salmijoella ja Pohjois-Suomessa. Hengenlähtö oli lähellä jo matkalla rintamalle, mutta kaverin vaisto pelasti vihollisen lentokoneiden tulitukselta.

Jatkosodassa hän osallistui myös Tali-Ihantalan ratkaisutaisteluihin Ihantalassa.

– Olin tykistössä tulenjohdon puhelinmiehenä. Jalkaväki oli jo mennyt meidän edellä.

Tykistö teki osansa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen pidättelemisessä.

– Siinä ammuttiin niin, että ei pystynyt enää ampumaan, kun se (tykki) painui niin syvälle maahan.

Kaisamatti selvisi sodista vahingoitta, oman arvionsa mukaan hyvän onnen ansiosta. Hänet kotiutettiin marraskuussa 1944. Elämä jatkui maatilan parissa. Lapsia siunaantui iso joukko.

Kaisamatti toteaa, että työtä ja ponnistelua on riittänyt läpi elämän.

– Olen jälkeen ihmetellyt, miten minä olen kerjenny?

Reeta-vaimokin tunnettiin työtä pelkäämättömänä ihmisenä. Sauli esitti muutamaan otteeseen, että palkattaisiin esimerkiksi piika avuksi navettaan, mutta Reeta ei hyväksynyt sitä missään nimessä. Reeta menehtyi sydänsairauteen vappuaattona 1995 ja Saulista tuli leski.

– Hyvä ihminen. Kauhean hyväluontoinen ihminen, vähän liiankin hyväluontoinen.

Lue lisää Kaisamatin vaiheista sodissa tästä artikkelista:

Arkistoista: ”Hyvinhän minä täällä pärjään” – Sauli Kaisamatin 100-vuotishaastattelu

Sitä minä olen ajatellut, että on siinä ollut vastoinkäymisiä

Kun elää pitkään, joutuu myös luopumaan monista läheisistään.

Kalle Kaisamatti (1877–1963) oli Kemijärven kunnallisen toiminnan merkkihenkilöitä ja muun muassa lestadiolaisuuden johtohahmoja paikkakunnalla. Yritteliäällä miehellä oli jopa limonaditehdas hetken aikaa Levärannalla. Kotitilalla hän oli isäntä ja auktoriteetti. Uskon asioista jokainen sai tehdä ratkaisun kuitenkin itse: Raamattua luettiin, mutta uskoa ei pakotettu lapsille.

Loppuaikoinaan isä-Kalle oli jo palvelutalossa, kun isälle ja pojalle tuli erimielisyyksiä heinistä. Karjalta tuntui loppuvan rehut ennen kesää ja Sauli kysyi isältään heiniä varuiksi. Kalle oli kuitenkin jo luvannut kaikki heinät muualle.

– Se oli vähän vihassaan ja vissiin jo vähän sekasten. Sanoi, ettei karvaakaan. Johan minulla teki pahaa.

Se oli viimeinen kerta, kun he tapasivat. Kalle Kaisamatti nukkui pois pitkänäperjantaina 1963. Välejä ei ehditty korjata.

Toinen kova paikka oli se, kun Saulille kävi haveri metsätöissä. Kaisamatti oli tukkipinon päällä.

– Se oli sinkkiaikaa. Nostettiin tukkia ja se epäonnistui.

Kaisamatti lensi pinon päältä maahan ja mursi lonkkansa.

– Toinen pää putosi maahan, mutta se toinen pää jäi karikan varahan, että jos se ois pudonnu, niin kyllä siinä ois käyny huonosti.

Tapaturmasta seurasi kuuden viikon sairaalareissu ja kipsaus, jonka aikana ei saanut liikkua. Saulin kotiutumisen koittaessa Reeta-vaimo oli sairastunut keuhkotautiin ja tätä vietiin sairaalaan suunnilleen samalla oven avauksella. Toipilas Sauli jäi pienten lapsien kanssa tilalle.

Kaikista näistä on kuitenkin selvitty.

– Sitä minä olen ajatellut, että on siinä ollut vastoinkäymisiä.

Kun Reeta kuoli, Sauli Kaisamatti sanoi lapsilleen, ettei jää istumaan mökkiin. Kaisamatti kulkikin paljon: veteraanien reissuissa ja tapahtumissa sekä matkoja kotimaassa ja ulkomailla.

Kaisamatti arvelee, ettei olisi näin vanhaksi elänyt, jos olisi jäänyt paikalleen.

– Kyllähän se niin on.

Pitkän iän salaisuus?

105-vuotiaana Sauli Kaisamatti hätyyttelee jo valtakunnan ikänestorien kärkeä. Verkkolähteiden perusteella Kaisamatti olisi Lapin maakunnan vanhin elossa oleva ihminen. Suomessa on elossa kymmenkunta iäkkäämpää miestä, vanhin 106-vuotias Gunnar Stolt. Vanhin elossa oleva suomalainen on Helvi Kissala (s. 1913), joka täyttää lokakuussa 110 vuotta.

Kaisamatti ei osaa sanoa tarkkaa syytä pitkälle iälle.

– En minä tiedä, onko siinä mitään salaisuutta, eikö se ole kohta se syntymäpäivä.

Hän on syönyt monipuolisesti, eikä ole eläessään ollut ”tupakkimies”.

Miestä väkevämpää hän ei ole ainakaan pariin vuoteen ottanut tippaakaan.

– Toisethan ei saa millään loppumaan, hän leukailee.

Myös geeneissä lienee osa selitystä. Kaisamatin vanhemmat ja molemmat isoisät elivät iäkkäiksi. 1870-luvulla syntyneet isä-Kalle 85-vuotiaaksi ja äiti-Ester 92-vuotiaaksi.

Isänisä Lanton Juntti, eli Juho Kaisamatti (s. 1830–1921) eli 91-vuotiaaksi. Äidinisä Juho Pöyliö (s. 1850–1938) eli 88-vuotiaaksi. Pitkää ajallista perspektiiviä alleviivaa se, että Sauli Kaisamatilla on muistikuvia jopa 1921 kuolleesta Juho Kaisamatista.

Sauli Kaisamatin kunto on pysynyt yli satavuotiaaksi fyysisten töiden ansiosta hyvänä. Vanhalla iällä omatoimisuus ja kenties omapäisyyskin on ylläpitänyt fysiikkaa.

Kotona asuessaan hän pyrki vielä 100-vuotiaanakin tekemään kotiaskareita.

Kaksi sairastettua keuhkokuumetta jättivät kaksi vuotta sitten kuitenkin jäljen. Kävely onnistuu enää tuen kanssa. Päältä päin miestä ei kuitenkaan uskoisi yli satavuotiaaksi. Voimakas ääni kantaa ja ajatus kulkee, mutta aivoverenkiertoon on ilmaantunut ajoittaisia häiriöitä.

Hän kertoo viihtyneensä Attendossa.

– Nyt minä kyllä olen vain ollut. Ei ole töitä, eikä mitään.

Vuonna 2018 Kaisamatti vieraili 100-vuotiaana veteraanina itsenäisyyspäivänä linnanjuhlissa tyttärensä Leenan kanssa. Tänä vuonna juhliminen menee Vanamossa rauhallisissa merkeissä.

– Kai me kahvit juodaan.

Artikkelia päivitetty 10.10.2023 kello 11.54: lisätty toimivat linkit arkistojuttuun.