Paikallisuutiset
Hillatien koululla on ilmennyt ”shippaamista” – Koulu on ottanut kiusaamisesta yhteyttä poliisiin
Koti-Lappiin yhteyttä ottanut vanhempi korostaa vanhempien vastuuta nuorten tekemisistä sosiaalisessa mediassa.
Hillatien koululla on ilmennyt syksyn aikana shippaamista, joka on viime aikoina Suomessa yleistynyt koulukiusaamisen muoto. Se tarkoittaa, että sosiaalisen median tileillä eli esimerkiksi TikTokissa yhdistetään kuvien avulla pariksi ihmisiä, jotka eivät todellisuudessa ole pareja, yleensä ilman heidän lupaansa. Kuvissa voi olla myös halventavia tekstejä.
Koti-Lappiin yhteyttä ottanut äiti kertoo, että hänen lähipiirinsä nuoret kertoivat asiasta noin kuukausi sitten ja olivat siitä huolissaan, vaikka he eivät olleetkaan joutuneet itse sen kohteeksi. Koti-Lappi ei julkaise äidin nimeä lasten ja nuorten suojelemiseksi kiusaamiselta.
– Joitakin oppilaita oli lähtenyt kesken päivän pois koulusta, kun he olivat joutuneet kiusaamisen kohteeksi shippaamalla.
Äiti kertoo tutkineensa nuorten kanssa silloin TikTokia ja löytäneensä kymmeniä shippejä Hillatien koululaisista. Pareja oli myös alakoulun puolelta. Kuviin oli laitettu heidän etu- ja sukunimensä, ja osassa oli kommentteja. Osa kuvista oli kuvattu salaa ja osa kaapattu sosiaalisen median tileiltä.
Äiti kertoi Koti-Lapille viime viikolla käyneensä katsomassa TikTokia uudestaan, ja nyt tilit oli laitettu ei-julkisiksi, mutta ryhmissä on silti runsaasti ihmisiä, eli kuvat ovat monien nähtävillä. Hän oli ottanut yhteyttä myös koulun rehtoriin, joka oli lähettänyt vanhemmille asiasta Wilma-viestin.
Äiti korostaa, että vanhemmilla on suuri rooli siinä, miten nuoret käyttäytyvät toisia kohtaan ja mitä he somessa tekevät.
– Mutta tietävätkö vanhemmat oikeasti, mitä nuoret tekevät ja julkaisevat somessa? Toivon, että lasten ja nuorten kanssa keskusteltaisiin, mikä on sallittua ja mikä ei. Koulu ei välttämättä pysty vaikuttamaan somessa tapahtuvaan kiusaamiseen.
Hän toteaa, että halventamisen kohteeksi somessa joutunutta ei lohduta, että sama kohtalo on Suomessa monilla muillakin lapsilla ja nuorilla.
Koulu on ollut yhteydessä poliisiin
Hillatien koulun rehtori Marika Annala sanoo, että asia on todella huolestuttava ja osa somessa tapahtuvaa monenlaista kiusaamista. Hän kertoo, että somekiusaamista on esiintynyt syksyn mittaan monessa eri muodossa.
Annala korostaa sekä koulun että kodin tahoilta tapahtuvan tiedottamisen ja keskustelun merkitystä. Hänen mukaansa tärkeintä on, että nuoret itse ymmärtävät asian, koska lopulta vanhemmat ja varsinkaan opettajat eivät pysty valvomaan, mitä nuoret puhelimillaan tekevät.
– Monet nuoret eivät ymmärrä, että kyseessä voi olla kunnianloukkaus ja kuvakaappauksissa tekijänoikeusrikkomus. Olemme olleet joissakin tapauksissa yhteydessä poliisiin. On hyvä, jos lapset ja nuoret vähän säikähtävät. Kannattaa miettiä, mitä tekee.
– Yritämme saada koulun puolelta lapsia tietoisiksi siitä, mitä somessa saa tehdä. Toivon, että myös kotona puhuttaisiin näistä.
– Opetuksen lisäksi koulussa on tärkeää, että kasvatamme heistä ihmisiä, jotka kunnioittavat toinen toisiaan. Koulussa nuorille pitää olla tarpeeksi resursseja, jotta meillä aikuisilla on aikaa kohdata heidät, ja tähän Kemijärven kaupungilla tuntuu onneksi olevan tahtoa. Oikea-aikainen tuki on tärkeintä ja ihan jokainen lapsi ja nuori on arvokas, eivätkä ongelmat poistu, jos lakaisemme ne maton alle.
Annala kritisoi sitä, että lapset ja nuoret etsivät kiusaamisen ja esimerkiksi shippaamisen kohteiksi sellaisia oppilaita, jotka eivät halua olla somessa mukana tai ovat esimerkiksi arempia luonteeltaan. Pelleillä voisi keskenään ilman kiusaamistakin.
– Olisikin niin, että ne jotka haluavat hassutella, niin hassuttelisivat keskenään.
– Jos minulle itselleni olisi tehty noin silloin, kun olin oikein herkkä vaikka seitsemäsluokkalainen, niin se olisi ollut kova paikka.
Shippaaminen tulee englannin kielen parisuhdetta tarkoittavasta sanasta relationship. Se ei tarkoita kaikissa yhteyksissä kiusaamista, vaan esimerkiksi tv-sarjojen fanit voivat shipata roolihenkilöitä toivoen, että heistä tulisi pari.
Pahin jo ohi
Hillatien koulun oppilaskunnan hallituksen sihteeri Tiina Leinonen ja puheenjohtaja Inka Uurtamo kertovat, että shippaamista oli laajamittaisesti noin kuukausi sitten parin viikon ajan, mutta nyt sitä ei enää juuri tapahdu.
– Pahin buumi alkaa olla ohi. Pari viikkoa sitä jaksettiin. Riippuu luonteesta ja ihmisestä, miten sen kohteeksi joutuneet reagoivat siihen. Moni nauroi mutta osa loukkaantui, ihan syystäkin. Osa kohteeksi joutuneista oli koulukiusattuja muutenkin, he sanovat.
– Ilmiö toimi niin kuin kaikki nämä pöljyydet, esimerkiksi vapettaminen (sähkötupakka), sekin alkoi Etelä-Suomesta ja on levinnyt sen jälkeen muualle Suomeen.
Leinonen kertoo, että jotkut opettajat ottivat shippaamisen esille, mutta eivät kovin monet.
– Jotkut sanoivat siitä, mutta se tuli vähän myöhästyneenä, kun se alkoi olla jo ohi.
– Aika pöljää hommaa. Keksikää parempaa tekemistä, Leinonen tiivistää mielipiteensä shippaamisesta ja muusta nettikiusaamisesta.