Paikallisuutiset

Kuiskaaja: 80 vuotta sitten pohjoisessa lähdettiin isompaan savottaan – "Perunoita ei sillä kertaa maahan laitettu"

Sotapäiväkirjojen mukaan ensimmäiset kenttähaudat ehdittiin jo kaivaa Itä-Lapin rintamalla, ennen kuin kaatuneet käskettiin tuoda kotiin.

Tasavallan presidentti julisti eilen yleisen liikekannallepanon. Presidentti oli Risto Ryti, ja päivämäärä 17.kesäkuuta 1941 eli 80 vuotta sitten.

Yleinen liikekannallepano eli ylimääräiset harjoitukset tarkoittivat käytännössä sitä, että Suomi valmistautui sotaan. Eri puolilla maatamme perustettiin joukko-osastoja, joita siirrettiin juna-, auto- ja marssikuljetuksin kohti itärajaa.

Talvisotaa seurannut välirauhan aika oli pinnalta katsoen kohtuullisen rauhaisaa. Pinnan alla sodan uhka kuitenkin kasvoi vuoden 1941 alkupuolelta lähtien päivä päivältä, ja touko-kesäkuussa oltiin siinä pisteessä, ettei sodalta säästytä.

Vaikka itäinen Lappi oli kaukana maailmasta, niin silti se oli maailman kourissa. Tämänkin seutukunnan miesten kouriin lyötiin liikekannallepanomääräyksiä.

"Olin muokkaamassa perunamaata, kun tuli määräys lähteä viemään hälytystä uittomiehille ja metsänleimaajille. Perunoita ei sillä kertaa maahan laitettu", muisteli kemijärveläinen sotaveteraani noin kaksikymmentä vuotta sitten kun tein hänestä merkkipäivähaastattelua.

Mieleeni jäi, kun hän kertoi sanoneensa miehille, että nyt lähdetään sitten isompaan savottaan.

Monien muiden täkäläisten miesten joukko-osasto oli Jalkaväkirykmentti 12 eli Jänkäjääkärit. Kemijärveltä alkoi heidän marssinsa kohti Sallan suuntaa.

Kemijärvellä kävikin kesäkuun lopulla 1941 melkoinen kuhina, kun joukkoja eri puolilta Lappia kuljettiin junilla rautatieasemalle. Useiden eri joukko-osastojen sotilaat kuljetettiin Kemijärven yli lautoilla, jotka liikkuivat vuorokauden ympäri vuorokaudesta toiseen. Ylityksen jälkeen matka taittui marssien. Kymmenien kilometrien pituisilla marsseilla jalat joutuivat lujille. Sotapäiväkirjoihin jäi merkintöjä hiertymistä ja rakoista. Purnaamisesta ei löydy sanaakaan, vaan mainintoja siitä, kuinka pojilla oli mieli korkealla.

Sallan suunnalla kesäkuun viimeisinä päivinä suomalaissotilaat odottivat hyökkäyskäskyä valtakunnanrajan pinnassa. Kun käsky tuli, ylitettiin raja ja edettiin kohti Talvisodan rauhanehtojen takia menetettyjä Tuutijärven ja Sovakylän kyliä. Hyökkäysvaiheen alussa taistelut olivat kahakkaluontoisia, mutta mitä pitemmälle hyökkäys eteni, niin sitä ankarimmiksi taistelut muuttuivat. Suomalaisjoukot kärsivät tappioita.

Talvisodassa kaatuneet suomalaiset sotilaat haudattiin heidän kotiseurakuntiensa hautausmaiden sankarihautoihin, ja se on ilmeisesti ainutlaatuista koko maailmassa.

Toisenlaisia suunnitelmia on kuitenkin ollut. 16. Kaatuneiden evakuoimiskeskuksen sotapäiväkirjasta löytyy merkinnät, että 29.kesäkuuta 1941 katsottiin Etelä-Sallassa Oulankajoen rannasta komealta harjulta paikka kenttähautausmaalle.

Ensimmäiset haudat ehdittiin kaivaa, kunnes 2. heinäkuuta 1941 saapui ylipäällikön käsky, jonka mukaan kaatuneet on haudattava, mikäli mahdollista, kotiseudulleen.

Sotapäiväkirjoihin on syytä suhtautua kriittisesti, mutta niistä saa kuitenkin silloista tilannekuvaa. Varsinkin komppaniatason sotapäiväkirjat ovat mielenkiintoisia, sillä niistä löytyy yksityiskohtaistakin tietoa sodan eri vaiheista.

Muun muassa sellaista, että hyökkäysvaiheen ensimmäisten parin viikon aikana moniin sotapäiväkirjoihin merkittiin taisteluissa kaatuneiden nimet, mutta kesän hiipuessa syksyyn päiväkirjojen lehdiltä löytyy enää vain kaatuneiden lukumääriä.

Kuiskaaja on Koti-Lapin toimittaja Erkki Hautalan pakinapalsta.