Paikallisuutiset

Lapin ruska hehkui päärynäpuissa Sallassa – Jorma Ulkuniemi sai puutarhastaan yli 400 kiloa omenoita

Pohjoinen puutarha on vaatinut suuren määrän kokeiluja ja työtä.

Jorma Ulkuniemi sai puutarhastaan Sallassa yli 400 kiloa omenoita, ja niitä jäi vielä linnuillekin. Kuva on otettu 1. lokakuuta 2023. Kuva: Terttu Pohtila

Sallan Salmivaarassa asuva Jorma Ulkuniemi on laittanut puutarhassaan hedelmäpuiden kasvuvyöhykkeiden rajoja uuteen kuosiin.

Kokeilujen kautta hän on löytänyt vaaranrinteessä sijaitsevalle pihalleen pohjoisessa menestyviä omena-, päärynä-, luumu- ja kirsikkalajikkeita. Viinirypälekin tontilla kasvaa, tosin kasvihuoneessa.

– Omenoita tuli tänä vuonna yli 400 kiloa ja päärynöitäkin useampia sankollisia, Ulkuniemi laskee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mäntykankaalle perustettu puutarha on lappilaisen pellon ja metsän laidalla kuin oma maailmansa. Tammen alta alppiruusun luo ja omenapuiden siimekseen, suihkulähteen vierestä kirsikkapuiden kupeeseen. Viimeiset ruusut hehkuivat lumentuloon asti. Puita on 3100 neliön tontilla yhteensä 70 ja eri lajikkeita 17.

Kirsikasta tuli hyvä sato. Kuva: Terttu Pohtila
Makea Tsisovskaja-lajike tuotti parikymmentä päärynää. Kuva: Terttu Pohtila

Suojaisa paikka ja kestävät lajikkeet

Puutarhaharrastaja valitsi 1990-luvulla kotinsa tonttipaikan niin, että se olisi mahdollisimman hyvä puutarhanhoidolle. Tontti sijaitsee etelä-länsirinteellä, jota vielä suojaa pohjoisesta Kukkuranvaara.

Puiden talvenkestävyyden yksi salaisuus on se, että useat lajikkeet ovat kanadalaista tai pohjoisvenäläistä alkuperää. Lisäksi Ulkuniemi on kiinnostunut löytämään suomalaisia, pohjoisessa menestyviä maatiaispuita. Puutarhassa kasvaa esimerkiksi Suomussalmelta löytynyt Aino-niminen lajike.

Ulkuniemi on hankkinut kasveja suoraan puutarhoilta tai salmivaaralaislähtöisen ystävänsä Mikko Nissisen avulla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pirja ja Rescue parhaat pohjoiseen

Kirsikkalikööriä, omenapiirakkaa, päärynähilloa ja maukkaita hedelmiä suoraan puusta. Puutarha tarjoaa makunautintoja, mutta tärkeintä Ulkuniemelle on puutarhaharrastus sinänsä, kokeileminen ja onnistuminen uusien kasvien ja lajikkeiden kasvattamisessa.

Hän on halunnut myös levittää tietoutta hedelmäpuista ja muista kasveista. S-market Erätulen marketpäällikkönä työskennellessään hän otti kaupan puutarhamyymälään pohjoisessa suotuisilla paikoilla menestyviä omena- ja päärynäpuita, ja siksi seutukunnassa on hedelmäpuita muillakin.

Hän saattaa esimerkiksi vinkata uuteen paikkaan muuttaneille tutuilleen, mitkä puut ja kasvit pihassa ovat erikoisia eli mitkä kannattaisi säästää pihaa laitettaessa.

Puutarhassa Sallan Salmivaarassa kasvaa muun muassa omena-, päärynä- ja kirsikkapuita. Ruska hehkui päärynä- ja omenapuissa syys-lokakuun vaihteessa. Kuva: Terttu Pohtila

Hedelmäpuita saa tilattua myös netistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Suosittelen omenapuulajikkeiksi Lappiin Pirjaa ja Rescueta ja päärynäpuuksi Olgaa. Se tosin on hapan ja hedelmät sopivat lähinnä hilloksi.

Ulkuniemen puutarhassa kasvaa myös makea päärynä, Tsisovskaja. Se on nuori ja tuotti vasta parikymmentä hedelmää.

– Olga on kestävämpi, mutta sen kitkerä maku oli pettymys.

Valtava määrä työtä

Upeaa puutarhaa ei kadehdi, kun hahmottaa sen vaatiman työmäärän. Rakkaudesta lajiin Ulkuniemi suunnittelee, kaivaa, istuttaa, kitkee ja kaivaa tuntikausia kuumina kesäpäivinä ja muulloinkin keväästä syksyyn. Sen jälkeen hän käy suihkussa ja kulkee usein iltaisin puutarhassa tarkastelemassa kasveja.

Pahin takaisku sattui, kun eräänä syksyiltana satanut vesisade muuttui seuraavana päivänä lumeksi. Lumi pakkautui jäätyneille oksille, joissa oli vielä lehdet, ja seuraavana päivänä töistä palattua näky oli lohduton. Omenapuiden oksat olivat repeilleet laajalti, ja monet puut vahingoittuivat kaatokuntoon.

Ulkuniemi tietää myös sen tunteen, kun pyyparvi lennähtää syömään omenapuiden silmuja ja jänis pääsee hangen aikaan korkean aidan yli ja syö päärynäpuun kuoren niin, että puu kuolee.

– Pitää olla mielenkiinto harrastusta kohtaan, jotta jaksaa ottaa selvää asioista ja kestää epäonnistumisia.

Jorma Ulkuniemi näyttää kohtaa, jossa omenapuuhun on vartettu toisen lajikkeen oksa. Kuva: Terttu Pohtila
Tsisovskaja-päärynä tuottaa makeita hedelmiä. Se kasvaa rakennuksen suojassa. Kuva: Terttu Pohtila

Kaikki alkoi Pohjanmaalta

Puutarhaharrastus sai alkunsa, kun Pohjanmaalla asuva äidin sisko lähetti Ulkuniemen perheelle omenoita. Niiden tuoksu levisi tupaan ja pieni poika päätti, että noita herkkuja pitää saada omaankin pihaan.

– Järkeilin alle kymmenvuotiaana, että eihän puu tiedä, missä se kasvaa, jos kasvupaikka on hyvä. Meillä Halmelehdossa Isoaavalla jänkien keskellä se ei kuitenkaan ollut, ja istuttamani omenapuut sinnittelivät pottumaan laidalla hengissä hyvä jos yhden talven.

Myöhemmin kirkonkylällä asuessa paikka oli hieman parempi, ja omenapuu tuottaa siellä edelleen hedelmiä.

Joitakin vuosia sitten Ulkuniemi kuuli surukseen, että lapsuuden suuri, vielä hyväkuntoinen omenapuu Kälviällä oli kaadettu. Siitä kuitenkin kasvoi juurivesoja, ja nyt puu jatkaa elämäänsä Sallassa.

Talveentuminen on tärkeää

Puutarhaharrastaja osaa jo arvioida ensi kesän satoa, sillä mennyt kesä loi pohjan seuraavan kukinnalle.

– Kesä oli kohtalaisen hyvä, mutta parempiakin on ollut. Lämpösumman perusteella hedelmiä tulisi ensi vuonna hyvin muuten, mutta todennäköisesti ne eivät jaksa tuottaa hyvää satoa kahtena kesänä peräkkäin.

Kuivuus haittasi Ulkuniemen puutarhaa tänä kesänä, ja hän kasteli hedelmäpuita sadettimella hätäavuksi.

– Sadekuurot kiertävät usein kylän, ja siinä missä kirkonkylällä saattaa olla sateinen viikko, Salmivaarassa ei sada juuri lainkaan, Ulkuniemi kertoo.

Paras kasvukausi alkaa lämpimällä, tyynellä alkukesällä, jolloin hyönteiset liikkuvat mutta ei kuitenkaan ole niin kuuma, että kukkimisvaihe menisi ohi liian nopeasti. Kovat tuulet voivat pudottaa kukat ennen pölyttämistä.

Kesällä pitäisi saada tarpeeksi sadetta ja lämpöä, ja syksyn olisi hyvä olla pitkä.

– Talvenkestoon vaikuttaa pakkasia enemmän se, onko puu ehtinyt valmistautua talveen, Jorma Ulkuniemi kertoo.

Kriittisin hetki on keväällä, kun maa on jäässä ja aurinko jo herättelee puita kasvuun. Vanhemmat puut yleensä kestävät kevätahavan.

Ulkuniemi ei suojaa puita vaan hankkii lajikkeita, jotka kestävät suojaamatta.

Eläkkeelle jäätyään Ulkuniemi on alkanut kasvattaa ja myydä päärynäpuiden taimia pienimuotoisesti.

Myös omasta käytöstä yli jäänyt omenasato meni kuin kuumille kiville. Hedelmistä ja taimista saatavat tulot menevät harrastukseen: tuorein hankinta on kolmimetriset tikkaat omenoiden keräämiseen.

Ulkuniemi myös varttaa puita, mikä tarkoittaa sitä, että puusta siirretään oksa kasvamaan toiseen puuhun. Näin sama omenapuu voi tuottaa useiden lajikkeiden hedelmiä, tai samassa syreenipensaassa voi olla yhtä aikaa violetteja, vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia.

– Tänä kesänä vartoin makeaa päärynää happamaan, kestävämpään päärynäpuuhun. Odotan, että se talvehtii paremmin korkealla puussa.

Jorma Ulkuniemi arvioi, että puutarhassa kasvaa maan pohjoisin punasaarni. Kuva: Terttu Pohtila
Ensi kesää varten on kasvamassa joitakin päärynäpuun taimia. Kuva: Terttu Pohtila
Esimerkki hyvästä talveentumisesta: omenapuu otti lehtien ravinteet varastoon ja pudotti lehdet hyvissä ajoin ennen talvea. Kuva: Terttu Pohtila
Jorma Ulkuniemi tilasi Ruotsista jalosyreenin ja kokeilee, menestyykö se Lapissa. Kuva: Terttu Pohtila
Puutarha on viihtyisä paikka, kuin keidas mäntykankaalla. Kuva: Terttu Pohtila
Olga-lajikkeen päärynöistä tulee hyvää hilloa, mutta suoraan puusta syötäviksi niiden maku on liian karvas. Kuva: Terttu Pohtila
Tammi, koristeomenapuu ja alppiruusu. Kuva: Terttu Pohtila

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä