Paikallisuutiset

Ministeriön mukaan karhunmetsästys poikkeusluvilla päättyy nykymuodossaan

Poronhoitoalueella luvat on myönnetty vahinkoperustein. Erätalousyksikön mukaan nämä luvat jäävät käyttöön, mutta poikkeusluvat jäävät historiaan.

Maa- ja metsätalousministeriön erätalousyksikön mukaan korkein hallinto-oikeus viitoittaa nyt selvästi suuntaa, millä perusteilla karhunkaatolupia jatkossa myönnetään.

Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) erätalousyksikön tulkinnan mukaan karhunmetsästys tulee ainakin nykymuodossaan Suomessa loppumaan tähän kauteen.

Ministeriön näkemys liittyy korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tuoreeseen päätökseen, jonka mukaan valtaosa Suomen riistakeskuksen viime syksyksi myöntämistä karhunkaatoluvista oli laittomia.

Erätalousyksikön näkemyksen mukaan jatkossa käytössä ovat enää ainoastaan vahinko- ja turvallisuusperusteiset poikkeus- ja karkotusluvat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Poronhoitoalueella karhulupia on myönnetty vahinkoperustein, mutta sen ulkopuolella Riistakeskus on myöntänyt kannanhoidollisia poikkeuslupia karhun ampumiseen. Myös Riistakeskus on käsitellyt KHO:n päätöstä

MMM julkaisi näkemyksensä viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter).

– Kyllä se näin on, vahvistaa erätalousyksikön erityisasiantuntija Jussi Laanikari.

Kohtaamisia enemmän?

Laanikarin arvion mukaan ihmisten ja karhujen väliset kohtaamiset kasvavat, kun karhukantaa ei enää voida rajoittaa. Hänellä on tästä myös esimerkiksi Euroopasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Laanikarin mukaan Romaniassa lopetettiin karhunmetsästys vuonna 2015, ja tämän seurauksena karhujen väkivaltaiset hyökkäykset ihmisiä kohtaan lisääntyivät dramaattisesti. Vuosina 2016‒2019 loukkaantui 157 ihmistä ja kuoli yhdeksän. Myös maatalous- ja kotieläinvahingot lisääntyivät.

– Suomessa karhujen ja ihmisten väliset kohtaamiset eivät varmastikaan nopeasti nouse, mutta jollakin aikavälillä ne lisääntyvät karhukannan kasvaessa.

Valitukset käynnössä estivät metsästyksen

Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeuslupia, mutta valitukset ovat estäneet metsästyksen.

Viime syksynä valitusrumba käytännössä esti karhunmetsästyksen kokonaan esimerkiksi Kuhmossa. Kun valitukset oli käsitelty, oli karhun metsästyskautta jäljellä enää 10–15 päivää. KHO:n päätöksen mukaan ne luvat olivat myös lopulta lainvastaisia. Tälle syksylle myönnetyistä luvista ei tehty valituksia, joten Kuhmoon myönnetyt yhdeksän karhunkaatolupaa käytettiin kahdessa vuorokaudessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

KHO:n karhunmetsästystä koskevan päätöksen on arveltu julkisuudessa antavan suuntaa myös ilveksen poikkeuslupiin.

Karhunmetsästys

Karhunmetsästys on EU:ssa kielletty luontodirektiivin nojalla.

Karhuja voi silti tappaa poikkeusluvalla vahinkoperustein tai muiden pakottavien syiden vuoksi.

Suomessa poronhoitoalueella lupia on myönnetty vahinkoperustein. Poronhoitoalueen luvat on jaettu läntisen ja itäisen alueen kesken.

Itäiseen poronhoitoalueeseen kuuluvat Utsjoen, Inarin, Sodankylän, Pelkosenniemen, Savukosken, Sallan, Kuusamon ja Suomussalmen kunnat sekä läntiseen poronhoitoalueeseen muut poronhoitoalueen kunnat.

Poikkeusluvista on valitettu lähivuosina. Korkein hallinto-oikeus totesi lopulta vuoden 2022 poikkeusluvat laittomiksi.

Tänä vuonna myönnettiin yhteensä 180 lupaa. Karhukannan kooksi on arvioitu 1800-2000 yksilöä.

Pohjoinen poikkeaa muusta Suomesta

Suomessa poronhoitoalueella lupia on myönnetty vahinkoperustein ja ne perustuvat asetukseen ja kiintiöön.

Poronhoitoalueen luvat on jaettu läntisen ja itäisen alueen kesken. Itäiseen poronhoitoalueeseen kuuluvat Utsjoen, Inarin, Sodankylän, Pelkosenniemen, Savukosken, Sallan, Kuusamon ja Suomussalmen kunnat sekä läntiseen poronhoitoalueeseen muut poronhoitoalueen kunnat.

Koti-Lapin ilmestymisalue sijaitsee itäisellä poronhoitoalueella. Tämän vuoden lupamäärä oli 45 karhua. Karhut tapettiin nopeasti ja Suomen riistakeskus määräsi karhunmetsästyksen lopetettavaksi alueelta 13. syyskuuta. Itäisen poronhoitoalueen karhusaaliista 18 saatiin saaliiksi Suomussalmelta, 17 Kuusamosta, neljä Sallasta, kolme Sodankylästä, kaksi Savukoskelta ja yksi Inarista.

Läntisen alueen kiintiö oli viisi karhua, joista kaksi pyydettiin Hyrynsalmella, ja loput Taivalkoskella, Tervolassa ja Kolarissa, joten eteläosat painottuvat saalismäärässä.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä