Ihmiset 

Newyorkilainen Kurt Alakulppi kiersi isoisänsä sotakokemusten äärellä Itä-Lapissa, mutta miten Elviksen nahkatakki liittyy asiaan?

Kurt Alakulppi tutustui suomalaisiin juuriinsa ja isoisänsä Olavi Alakulpin vaiheisiin Suomen sodissa.

Kurt Alakulppi veti niskaansa Elvis Presleyn nahkatakin. Alakulppi näytti pöllämystyneeltä.

Takki istui täydellisesti.

Yhdysvalloista Suomeen vierailemaan tullut Alakulppi oli elokuun lopussa huomion keskipisteenä Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museolla.

Tiettävästi Elviksen nahkarotsissa.

Kurt Alakulppi on oopperalaulaja ja laulunopettaja New Yorkista. Hän opettaa päätyökseen taidekoulu Juilliardissa, jota pidetään yhtenä maailman parhaista oppilaitoksista musiikin ja näyttelijäntyön alalla.

Alakulpin Suomen-matkan tarkoituksena oli tutustua hänen lappilaisiin juuriinsa ja isoisänsä vaiheisiin talvi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa.

Elviksen takki liittyi tarinaan juuri hänen isoisänsä Olavi Alakulpin kautta.

Olavi Alakulppi on tunnetuimpia suomalaisia sotilaita, joka muistetaan Lapissa erityisesti Erikoisosasto Saun joukkueenjohtajana. Sodan jälkeen Alakulppi tuomittiin asekätkennästä, mutta hänen onnistui paeta Yhdysvaltoihin muiden asekätkijöiden avustamana.

Entinen ammattisotilas päätyi erinäisten vaiheiden jälkeen palvelemaan Yhdysvaltain armeijaan ja eteni pian urallaan. Hän oli muun muassa komppanianpäällikkönä Yhdysvaltain tukikohdassa Saksassa. Siellä palveli jo maineeseen noussut Elvis Presleykin.

Tarinasta on eri versioita, mutta yhden mukaan autonkuljettajana palvellut Presley kuljetti Alakulppia erääseen ulkoilmatapahtumaan. Sade yllätti kesken tapahtuman ja Presley huomasi, että päällikön puku kastuu, joten sotilas tarjosi nahkatakkia suojaksi Alakulpille. Tapahtuman päätyttyä Presley oli todennut, että Alakulppi saa pitää takin: hänellä itsellään niitä riittää.

Lopulta vanhoilla päivillään Alakulppi antoi takin häntä Suomen-vierailuillaan kuljettaneen ja avustaneelle Martti Remekselle. Remeksen isä Olli oli Alakulpin sotakavereita. Martti Remes lahjoitti takin sittemmin museolle.

Totta kai Alakulpin jälkipolven oli siis kokeiltava museon erikoisinta esinettä, jenkki kun on.

Lahjoituksia museolle

Sallan sota- ja jälleenrakennusmuseoon tutustumisen yhteydessä Kurt Alakulppi luovutti isoisänsä esineistöä museolle. Alakulppi totesi, että nyt ne ovat siellä, mihin ne kuuluvatkin. Museolla on Elviksen nahkatakin lisäksi muutakin Olavi Alakulppiin liittyvää esineistöä ja kuvia hänestä.

Jo aikaisemmin matkan aikana hän oli luovuttanut Mannerheim-ristiin liittyviä dokumentteja yksityisen Kaarteen sotamuseon kokoelmiin Lohjalle. Itse Mannerheim-risti oli jo Kaarteen sotamuseon kokoelmissa.

– Muistan nähneeni ristin isovanhempieni kotona, kun olin nuori, mutta sitä ei enää löytynyt isovanhempieni menehdyttyä. En tiedä, miten se on päätynyt Suomeen, mutta uskoisin, että siihen liittyvät isoisäni tuttavat.

Sotilasuran lisäksi Olavi Alakulppi menestyi hiihtäjänä. Hän voitti kultaa 4 × 10 kilometrin viestissä maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 1939 Zakopanessa. Lisäksi Alakulppi edusti Yhdysvaltoja hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa 1950 Lake Placidissa.

Suomessa hänen seuransa oli Ounasvaaran hiihtoseura. Kaarteen museo lahjoittaakin saamistaan esineistä vastineena 2 500 euroa Ounasvaaran hiihtoseuralle. Lahjoituksella perustetaan stipendirahasto nuorille urheilijoille.

Ensi kertaa Suomessa isoisän jäljillä

Suomen-visiitti oli Alakulpin ensimmäinen. Sallan museovierailua edeltävänä iltana Alakulppi oli päässyt kylpemään vuonna 1939 rakennettuun savusaunaan Kallungissa. Alakulpin suomalaiset serkut tietenkin hehkuttivat eksoottista kokemusta kieli poskessa.

– Olen edelleen hengissä, Alakulppi itse sanoi diplomaattisesti museolla, mutta lisäsi aidosti nauttineensa löylyistä.

Savusauna lämpesi veteraanitoiminnassa aktiivisen ja matkan yhtenä kontaktihenkilönä toimineen Ahti Kantolan luona.

Alakulppi kuvailee nähneensä siellä Kantolan isoäidin, sodista ihmeen kaupalla vahingoittumattomana selvinneen, kotitalon. Hän tunsi, että isoisän sotareissu ja sotilaiden uhraukset saivat siinä merkityksen.

– Se konkretisoi minulle asioita. Suomalaiset sotilaat suojelivat jonkun maata ja kotia. Se merkitsee niin paljon.

Alakulppi kuvaili, ettei hänelle koskaan ehtinyt muodostua kunnon suhdetta suomalaisiin juuriinsa.

Kurtin isä Vesa Alakulppi (s. 1941 Rovaniemi) lähti isänsä Olavin tapaan sotilasuralle ja valmistui maineikkaasta West Pointin sotilasakatemiasta.

Vesa Alakulppi eteni Yhdysvaltain armeijassa kapteeniksi ja osallistui Vietnamin sotaan 1960-luvun lopulla. Sota koitui hänen kohtalokseen. Vesa Alakulppi kaatui vuonna 1968 Gia Dinhin alueella Saigonin lähellä 27-vuotiaana. Samana vuonna syntynyt Kurt oli tuolloin vasta sylilapsi.

– En oppinut tuntemaan isääni, joten Suomi jäi etäiseksi. Olen iloinen, että olen nyt täällä.

Olen jälkeenpäin miettinyt, että hän antoi minulle lahjan sanoessaan niin.

Kurt Alakulppi on varttunut Seattlessa aivan Yhdysvaltain länsirannikon luoteiskulmassa. Hän ehti kuitenkin tavata itärannikolla Virginian Petersburgissa asuneet isovanhempansa Olavi ja Eevi Alakulpin useaan otteeseen ennen kuin he menehtyivät vuonna 1990. 11-vuotiaasta eteenpäin hän vieraili kesäisin viikon verran Virginiassa. Alakulppi arvelee, että ennen tätä isovanhempien suru poikansa kaatumisesta oli liian pinnassa, eivätkä he ehkä sen takia vierailleet Seatlessa pojanpojan luona.

– Isoisä oli edelleen atleettinen ulkonäöltään. Hän otti kylmän suihkun joka aamu Virginian kesäkuumuden ja kosteuden takia.

Kurt kuvailee isoisäänsä hiljaiseksi. Iltapäivisin kahvipöydän ääressä he kuitenkin kävivät keskusteluita – kahvin ja isoäidin tekemän pullan ryydittämänä.

– Hän poltti piippuaan ja kertoi joskus sodista. Muistan, että hän joi kahvinsa sokeripalan läpi.

Kun Kurt oli suuntaamassa laulajan uralle, he keskustelivat jälleen suvun sotamenneisyydestä ja sotilasurasta. Olavi oli menettänyt ensimmäisen poikansa Sepon (s.1943, k. 1944) sota-aikana Suomessa. Kurtin isä Vesa taas menehtyi nuorena miehenä Vietnamissa. Olavi itse haavoittui jatkosodassa vaikeasti partioretkellä Sotatunturissa Savukoskella.

– Olavi sanoi olevansa iloinen siitä, että valitsin musiikin. Hän koki, että sukumme on menettänyt liian monta poikaa sodalle. Minun kohdallani se loppui. Olen jälkeenpäin miettinyt, että hän antoi minulle lahjan sanoessaan niin.

Alakulpin vierailuun kuului vielä tapaamisia Rovaniemellä ja iso sukukokoontuminen Ounasvaaran hiihtoseuran majalla. Rovaniemellä hän tapasi isoisänsä nuorimman ja ainoan elossa olevan veljen Veikon.

– Sanoin, että hänen silmänsä muistuttavat isoisäni silmiä. Hän tokaisi jotain siihen suuntaan, että ”Se ei varmaan ole yllätys, luulisin”. Veikko sanoi, että minä taas näytän isältäni.

Kurt Alakulppi kuvailee, että sodan vauriot ja vaikutukset ulottuvat paljon tappamista ja taistelua laajemmalle.

Sota vaikuttaa perheisiin sukupolvien ajan.

– Sodan käyneiden kärsimys ja tuska ohjaavat, tietoisesti tai tiedostamatta, tulevia sukupolvia siinä, miten he kanssakäyvät toistensa kanssa tunnetasolla ja ihmissuhteissa. Siksi tuntui hyvältä saada yhteys sukuuni tämän matkan aikana.