Paikallisuutiset
Pääkirjoitus: poimintoja tulevasta vuodesta
Uusi vuosi alkaa totuttuun tapaan muutoksilla.
Hyvinvointialueet ovat aloittaneet työnsä. Moni järjestelmän isokin osa-alue vasta hahmottuu. Akuuteinta olisi ratkaista henkilöstöpula, joka ei häviä uuden rakenteen aloittaessa.
Kemijärvellä on lisäksi uusi hallintomalli, ja muissakin kunnissa hallintorakennetta on uusittu sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen takia. Kemijärvellä alkaa pian uuden myös kaupunginjohtajan hakeminen.
Kemijärvellä juhlitaan helmikuussa talvikaupunkia. Kyseessä on Ylen Puoli seitsemän -ohjelman leikkimielinen kilpailu, jonka ensimmäinen titteli meni Kemijärvelle. Puoli seitsemän tulee tekemään yhden lähetyksen paikkakunnalle. Ohjelma on Ylen käsialaa, mutta Talvikaupunkijuhlaa vietetään Suomulla. Viime keväänä Sallasta aloitettu Hehku-yritystapahtuma saa sekin jatkoa Suomulla toukokuussa.
Lisäksi meneillään on kaupungiksi yhdistymisen 50-vuotisjuhlavuosi.
Sallassa kansallispuisto täytti juuri vuoden. Puisto kirjattiin lakiin 1.1.2022. Viime vuonna Metsähallitus remontoi ja kunnosti puiston rakennuksia ja reittejä. Vuoden 2023 aikana kävijämäärien kasvu jatkunee.
Pelkosenniemellä koululaiset pääsevät viimeinkin uuteen koulurakennukseen kirkonkylällä. Varhaiskasvatus muutettiin kunnassa maksuttomaksi vuodeksia 2023.
Pyhällä on kelpo investointivauhti, jonka tulokset alkavat näkyä. Esimerkiksi uusi hotelliosa saadaan käyttöön Kultakeron yhteydessä ja Kurula’s avaa uuden hotellin Pyhäjärven rannalla.
Savukoski hakee elinvoimaa luontomatkailusta ja muusta luonnonvara-alasta. Sau-kodin väki saa parempia tiloja, kun taloon aletaan suunnitella laajennusosaa.