Paikallisuutiset

Pääkirjoitus: uittoperinnehanke on malliesimerkki, jollainen osuu harvoin kohdalle

Suomi on hankkeiden maa.

Hankerahoituksella toteutetaan paljon selvityksiä ja projekteja. Osan vaikutukset jäävät vähäisiksi, osasta voi lähteä liikkeelle isojakin kehityslinjoja.

Joskus kohdalle osuu napakymppi.

Itä-Lapin kuntayhtymän uittoperinnehanke on tällainen.

Viime toukokuussa alkaneen Itä-Lapin ja Sodankylän uittoperinne tutuksi -hankkeen tarkoituksena on taltioida ja vaalia tietoa Kemijärven yläpuolisen vesistön vuosisadan aikana kehittyneestä puiden irtouitosta, uittorakennelmista ja uittopaikoista sekä tavasta, jolla laajoista erämaista ajetut puut saatiin veteen ja toimitettiin ne virran mukana jokisuun sahoille ja tuotantolaitoksille. Alueeseen kuuluvat Kemijärvi, Pelkosenniemi, Salla, Savukoski ja Sodankylä. Hankekielen takaa paljastuu konkretiaa: tarinoita, ihmisten muistoja, kulttuuriperintöä sekä työ- ja taloushistoriaa.

Hankkeen työryhmä on kiertänyt aluetta, tallentanut uittolaisten haastatteluita ja kartoittanut uiton jälkiä maastosta. Muistitiedon keräämisen lisäksi yhtenä lopputuotteena on haastattelujen pohjalta tehty kuntakohtaiset videot uittoperinteestä. Niiden esitysiltamat ovat vetäneet väkeä.

Facebookiin on myös perustettu Uittomuistelut-ryhmä, jossa käydään aktiivista keskustelua aiheen ympärillä.

Hankkeen puuhamiestä Lauri Snellmannia mukaillen kyseessä on ollut ennen kaikkea yhteiskunnallinen ilmiö, joka on näkynyt lukemattomissa perheissä, liike-elämässä ja paikallishallinnossa.

Tämäkään aihe ei ole konflikteista vapaa ja perinteen keräämiseen on liittynyt varmasti myös kiistoja siitä, miten jokin meni tai miten asiat koettiin. Sellaisia merkittävät asiat tapaavat olla. Tärkeintä, että näin iso kulttuurihistoriallinen kokonaisuus saadaan jälkipolville talteen.

Oman leimansa lyö se, että uitto päättyi yllättäen. Kyseessä on ollut eräänlaista sosiaalisen trauman purkua. Uitto oli sadan vuoden ajan työllistävä ja ihmisiä liikuttava voima. Sitten sitä ei enää yhtenä päivänä ollutkaan. Moni haastatelluista ei ole välttämättä palannut noihin työuran vaiheisiin ennen tätä hetkeä.

Tätäkään työtä tuskin olisi tehty ilman hallintohimmeleiksikin haukuttuja tahoja. Uittoprojektia hallinnoi Itä-Lapin kuntayhtymä, joka on Itä-Lapin kuntien rahoittama edunvalvonta- ja hankeorganisaatio. Sillä on varsin hyvä historia rahojen saamisessa alueelle.

Uittohankkeen kokonaisbudjetti on 180 000 euroa. Leader Pohjoisin Lappi ry / Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 on antanut 162 000 euroa, ja loppuosa, 18 000 euroa, rahoitetaan yksityisellä rahoituksella.

Toivottavasti uittoperintöhankkeen keräämä aineisto saadaan tulevaisuudessa hyödynnettyä monilla tavoin. Videomateriaali jää toki elämään.

Vaikka uiton päättymisestä on vain rapiat 30 vuotta, muisto alkaa jo hälvetä. Ihmisikä on rajallinen. Eräs toinen konkreettinen syy unohtumiseen on se, että maastoon jääneet rakenteet, välineistö ja infra pyrittiin purkamaan välittömästi uiton lopettamisen jälkeen. Se on ollut historian ja kulttuurin jälkien hävittämistä.

Suunnitelmissa onkin uittoteemainen matkailureitti, jonka varrella uiton historiaan voi tutustua mobiililaitteiden avulla.