Paikallisuutiset

Sallan raja-asemalla polttoaineen ostajia ja yksittäisiä venäläisiä nuoria miehiä – Suomi rajoittaa venäläisten matkailijoiden tuloa maahan

Pieni määrä suomalaisia käy edelleen tankilla Venäjän puolella Sallan raja-aseman kautta.

Venäjän valtion määräämä liikekannallepano on näkynyt jonkin verran myös Sallan raja-asemalla.

– Rajanylittäjien joukossa on ollut yksittäisiä venäläisiä nuoria miehiä, jotka ovat kertoneet Suomeen matkustamisen syyksi liikekannallepanon, Lapin rajavartioston apulaiskomentaja Ville Ahtiainen kertoo.

Hänen mukaansa tilanne on sama myös Raja-Joosepissa Inarissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rajanylitysmäärät kasvoivat jonkin verran liikekannallepanon myötä.

– Sen lisäksi ylitysmääriin ovat saattaneet vaikuttaa samaan aikaan spekulaatiot Suomen mahdollisista toimista rajaliikenteen rajoittamiseksi. Kokonaisuudessaan liikenne on ollut kuitenkin maltillista, Ahtiainen kertoo Koti-Lapille sähköpostitse.

Venäjän liikekannallepano on näkynyt enemmän Etelä-Suomen raja-asemilla.

Suomi rajoittaa venäläisten matkailijoiden maahantuloa torstaista 30. syyskuuta lähtien. Asiasta päätti maan hallitus, jonka mukaan matkailijoiden tulon salliminen vaarantaisi maan kansainväliset suhteet. Päätös on voimassa toistaiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Turistiviisumin saa edelleen perhesuhteiden, työn, opiskelun, terveysasioiden, muiden erityisen painavien syiden sekä humanitääristen syiden takia. Myös kuljetusalan henkilöstö pääsee maahan työtehtävissään, samoin kuin kiinteistön omistaja, jos kiinteistössä on välttämättömiä huoltotöitä.

Rajanylittäjien määrä oli Ahtiaisen mukaan vakiintunut ennen maahantulorajoituksia Sallan raja-asemalla noin 800 ylittäjään viikossa.

Lue myös:

Pajalassa asuva Dimitri Litvinov ajoi Sallan rajalle ja pystytti kyltin Venäjälle päin – "Protesti ei ollut suuri eikä se pysäytä sotaa, mutta mikä pysäyttää?"

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Elintarviketarkastus Sallan Venäjän rajalla toteutumassa

Puolustusvoimat haluaa varata Itä-Lapista tontteja maanomistajilta – oikeuttaisi rakentamaan puolustuslaitteita, kuten "erilaisia linnoitteita ja esteitä"

Polttoaineen ostajia jonkin verran

Ville Ahtiainen kertoo, että suomalaisia käy jonkin verran Sallan raja-aseman kautta ostamassa polttoainetta Venäjältä.

Venäjä poisti koronarajoitukset Suomen ja Venäjän välisestä rajaliikenteestä heinäkuun puolivälissä, ja sen jälkeen tankilla käyminen tuli mahdolliseksi. Tankkaajia on kuitenkin vähän verrattuna aikaan ennen koronaa ja Venäjän hyökkäyssodan alkamista.

– Tankkaajien määrä on päivittäin noin 5–10, päiväkohtaisia toki eroja on. Määrässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime viikkoina tai päivinä, Ahtiainen toteaa.

Sallan rajanylityspaikalta on saapunut maahan yksittäisiä liikekannallepanon takia Venäjältä poistuneita miehiä. Kuva otettu lauantaina 24.9.2022. Kuvaushetkellä yksi auto poistui Venäjän puolelle ja yksi saapui Suomeen.
Sallan raja-aseman sijaitsee Sallan Kelloselässä.