Paikallisuutiset
Sallan uuden K-marketin työmaa etenee ripeästi – tällainen kaupasta tulee
Parhaillaan Sallan uuden K-marketin työmaalla tehdään sisätöitä. Rakentaminen on aikataulussa.
Sallan keskustaan on rakennettu kesän ajan uutta K-marketia, ja työt edistyvät ripeästi.
– Rakennuksessa on katto päällä ja seinät pystyssä, ja piha-alue on asfaltoitu. Parhaillaan tehdään sisätöitä, kuten lattiaa ja tekniikkaan liittyvää rakentamista. Kaikki on sujunut ilman yllätyksiä, ja olemme aikataulussa, Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen kertoo.
Kuusamontien ja Kansantien risteykseen nouseva uusi K-market Puolukka on tarkoitus avata ensi vuonna alkukeväästä. Ajankohta tarkentuu vuodenvaihteen tienoilla.
Investointi maksaa Saarisen mukaan noin 3–4 miljoonaa euroa. Pääurakoitsijana toimii oululainen KTC Group Oy.
Alko muuttaa
Kaupan koko on noin 1 200 neliötä, josta myyntialaa on noin 700 neliötä. Sen pihalle tulee lähes 50 autopaikkaa, ja sinne rakennetaan myös latauspaikkoja sähköautoille.
– Myymäläpinta-alaa on suunnilleen saman verran kuin nykyisessä Sallan K-marketissa, mutta pohja on uudessa käytännöllisempi ja selväpiirteinen. Nykyaikaisiin myymäläkalusteisiin mahtuu enemmän tuotteita, joten valikoima kasvaa merkittävästi, Saarinen kertoo.
– Olemme todella tyytyväisiä, että investointi saadaan nyt tehtyä. Voi sanoa, että tästä tulee sallalaisille ja muille asiakkaille hyvä kauppa vuosikymmeniksi, hän toteaa.
Päivittäistuotevalikoiman lisäksi myös käyttötavaravalikoima laajenee. Uuden marketin tuotteissa otetaan huomioon paikallisten asiakkaiden lisäksi matkailijat.
Nykyinen K-market palvelee asiakkaitaan siihen saakka, kunnes uusi kauppa avataan. Kauppiaana toimii Teresa Lindholm .
Myös K-marketin yhteydessä sijaitseva Alko muuttaa uuden kaupan yhteyteen.
Lue myös:
Sallaan rakennetaan uusi K-market – rakennustyöt alkavat tänä kesänä
K-Supermarket Kauppapaikka uudistuu – kauppa laajenee
Pohjoisessa rakennetaan
Keskolla on meneillään mittava investointiohjelma Pohjois-Suomessa. Rakennushankkeita on ainakin Rovaniemellä, Saariselällä, Kittilässä ja Tervolassa.
Kemijärvellä K-supermarket Kauppapaikka uudistettiin täysin, ja sen avajaisia vietettiin kesällä.