Paikallisuutiset

Sallan vuoden yrittäjä 2023 on koneosaaja, joka oppi traktorinrattiin Kelloselässä 12-vuotiaana

Mikko Peltonen (vasemmalla) sai myös Lapin yrittäjien puheenjohtajalta Marko Vuoriselta tunnustuksen. Kuva: Esa Keskinen

Sallan yrittäjäjuhlassa palkittiin perinteiseen tapaan vuoden yrittäjä ja maatalousyritys.

Sallan vuoden yrittäjänä 2023 on palkittu konealan yritys.

Sallassa monipuolisesti metsä- ja konealan töitä tekevä Konetyö Peltonen M. palkittiin lauantaina Sallan yrittäjien yrittäjäjuhlassa Salla Wilderness Parkin Tähtitaivaskodalla.

Palkitsemisperusteina oli se, että yrittäjä Mikko Peltonen, 41, on rohkeasti laajentanut toimintaansa, investoinut merkittävästi ja sitä kautta työllistää yhä enemmän sallalaisia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kunnan elinvoimajaoston puheenjohtaja Pekka Moilanen ja varapuheenjohtaja Niina Mattila ojensivat palkinnon yhdessä kunnanjohtaja Erkki Parkkisen kanssa.

Parkkinen totesi palkitsemispuheessaan, että nuoria yrittäjiä onneksi on Sallassa ja heitä tulee myös vuosittain uusia, mikä on erittäin tärkeää kunnalle. Parkkinen kuvaili, että yrittäminen vaatii rohkeutta ja uskallusta.

– Ei ole helppo ala. Palkittava, hänessä on juuri näitä piirteitä. Nuori yrittäjä, tosin jo pitkään toiminut.

Konetyö Peltonen työllistää nykyään 7 ihmistä. Se on Peltosen omien sanojen mukaan ”ihan hyvin.” Vielä viisi vuotta sitten Peltonen työskenteli nimittäin yksin yrityksessään, joten kasvu on ollut lappilaisittain väkevää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tekevälle on töitä. Kun tekee työnsä hyvin, niin sillä pärjää, Mikko Peltonen sanoi.

Peltoselle myönnettiin myös hopeinen yrittäjäristi kymmenestä vuodesta yrittäjänä. Vuoden yrittäjän palkinto tuli yllätyksenä.

– Ajattelin, että kymmenestä vuodesta tulee risti – se oli pääteltävissä.

Peltosen yritys on perustettu vuonna 2013. Hän aloitti yhden traktoriharvesterin voimin ja sittemmin yritys on laajentanut toimintaansa metsätöiden lisäksi maansiirtotöihin ja lämmityshakkeen tekemiseen. Peltonen on uusinut hiljattain kalustoa ja hankkinut esimerkiksi isomman traktorin. Viime kesänä yritys osti myös kaksi uutta metsäkonetta. Yrityksellä ajaa kaksi motoa työmaita kahdessa ketjussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Traktoriharvesterilla aloittelin omista mettistä ja siitä ne työt lähtivät kasvamaan. Naapurit alkoivat kysellä, josko tekisin heillekin.

Maansiirto- ja metsäkonebisnes tasapainottavat toisiaan.

– Kesät on kaivinkonehommia ja hakepuolella hiljaisempaa. Talvella sitten toisin päin.

Vuoden yrittäjänä palkittu Mikko Peltonen on laajentanut yritystoimintaansa viime vuosina. Hänet palkittiin Tähtitaivaskodassa järjestetyssä yrittäjäjuhlassa lauantaina. Hän sai myös hopeisen yrittäjäristin kymmenen vuoden yrittäjäurasta. Kuva: Esa Keskinen

Peltonen asustelee itse Sallatunturissa. Hänen yrityksensä hoitaa Sallatunturin ja kirkonkylän lämpölaitosten haketukset. Oma talo lämpiääkin firman hakkeella tehdyllä kaukolämmöllä.

Metsäpuolella Konetyö Peltosella on urakointisopimus Sallan yhteismetsän kanssa. Lisäksi yksityisten hakkuita tulee tasaisesti.

Koti-Lappi palkitsi vuoden yrittäjän lahjoittamalla mainostilaa. Mainostaa hänen ei tosin ole toistaiseksi tarvinnut: työt ovat tulleet tehtyjen töiden perusteella ja kasvu on ollut sopusuhtaista. Peltonen, kertoo, että yksi palsta kun on saatu harvestilla vedettyä, niin puhelin yleensä jo soitetaankin seuraavaa työmaata lähettyviltä. Tulevan talven tilauskirja on niin ikään täynnä.

Kaivintyöt Peltonen tekee edelleen itse, mutta sillä saralla on ollut kasvava kysyntä.

– Kaivinkonepuolelle voisinkin palkata jonkun, mutta ammattilaisen löytäminen on ollut hankalaa.

Peltonen urakoi paljon kunnan töitä, viime ajoilta esimerkkinä Sallan luontokeskuksen (ent. Poropuiston) alueen laajennustöitä. Hänen uralleen on mahtunut myös rinnerakentamista Rukalla.

Peltonen on kouluttautunut Kuusamossa luonnonvaralinjalla ja sen jälkeen maarakennusalalle Rovaniemellä. Koneisiin hän oppi kuitenkin jo aikaisemmin kotipaikallaan Kelloselässä. Kotitilan työt tulivat tutuiksi jo nuorena. Traktorin rattiin Peltonen oppi noin 12-vuotiaana.

– Sieltähän se on lähtenyt.

Sallan yrittäjien puheenjohtajana viime vuonna aloittanut Sallatunturien tupien Sara Virkkula muistutti yrittäijä antamaan kiitosta itselleen ja toisilleen. Kuva: Esa Keskinen
Yritys

Konetyö Peltonen M.

Perustettu vuonna 2013.

Yrittäjä Mikko Peltonen (s. 1982).

Perheeseen kuuluu avopuoliso.

Työllistää 7 työntekijää.

Liikevaihto 2022 noin 1,1 milj.

Valikoimaan kuuluvat maansiirtotyöt, metsäkonetyöt ja haketukset.

Erkki Parkkiselle tulee vuodenvaihteessa 9 vuotta täyteen Sallan kunnanjohtajana. Hänen mielestään kunnan ja yritysten yhteistyö on ollut koko sen ajan saumatonta. Kuva: Esa Keskinen
Lapin yrittäjien puheenjohtajan Marko Vuorisen mukaan yrittäminen on antoisaa, mutta myös raakaa. Hän korosti yhteistyön ja keskustelun merkitystä: ”Tehdäänkö uuden vuoden lupaus, että kysyy kaverilta, voinks mä jeesata?” Kuva: Esa Keskinen
Sallan Tähtitaivaskodan pöytä notkui antimista, jotka olivat pääasiassa paikallisesti tuotettuja. Erityistä kiinnostusta herätti lohitörskötti, joka sisälsi ainakin lohta ja rasvaista maitotuotetta sekä salaisia mausteita. Kuva: Esa Keskinen
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä