Paikallisuutiset
Syystoripäivä Hillatien koululla – katso, minkälaisia yrityksiä oppilaat ovat perustaneet
Kevään toripäivä oli todella suosittu kymmenine palveluineen ja myyntipisteineen.
Keväältä tuttu Kemijärven Hillatien koulun toripäivä tulee taas. Tällä kertaa syksyisenä ajankohtana eli huomenna torstaina 22. syyskuuta. Varsinainen myyntiaika on kello 14–17.
Syystoripäivä on hieman suppeampi tapahtuma kuin viime toukokuussa järjestetty koko koulun tapahtuma.
Oppilaskunnan hallituksen päätöksellä luokat 3–9 saavat laittaa torimyyntipisteen pystyyn.
Toripäivän keskeinen teema on yrittäjyyskasvatus, joten oppilaat siis perustavat yrityksiä, eli kahviloita, kioskeja, kakkubaareja, kirppareita ja autopesua, joiden palveluja ovat tervetulleita käyttämään kaikki kynnelle kykenevät aikuiset ja lapset.
Torimyyjät saavat pitää tienaamansa eurot itsellään, mikäli luokkakohtaisesti ei ole toisin sovittu tulojen laittamisesta esimerkiksi leirikoulurahastoon. Maksutapana käy käteinen.
Kevään toripäivä oli todella suosittu, ja yrityksiä oli tuolloin noin 50.