Paikallisuutiset

Tapio Sinkkilä näki työssään metsäalan vuosikymmenten mullistukset – ensimmäinen eläkekesä oli tarkoitus viettää Ukrainassa

Sallan yhteismetsän Tapio Sinkkilä näki työssään metsä­alan voimakkaan kehityksen.

Polttopuun tekoa ja takan lämmittämistä. Sallan yhteismetsän entisen toiminnanjohtaja Tapio Sinkkilän eläkepäivät sisältävät samoja asioita kuin lukuisten muidenkin työstä vapaalle jääneiden.

Hän pystyy seuraamaan kotitalonsa parvekkeelta säätilaa Onkamojärvellä ja Vanhoilla Sallatuntureilla.

– Vanhat ihmiset sanoivat, että Sallatunturit tupakoivat, kun rinteiden ympärillä on pilvirengas ja huiput näkyvät pilvien keskeltä. Tänä kesänä on ollut monta kertaa sellainen ilma, Sinkkilä juttelee.

Hän jäi eläkkeelle toukokuun alusta työskenneltyään metsäalalla 38 vuotta, ensin kaksi vuotta Lapin piirimetsälautakunnassa ja sen jälkeen Sallan yhteismetsässä.

Metsäala tuli tutuksi jo lapsena, kun päivähoito järjestyi metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajan toimineen isän, Vilho Sinkkilän , mukana kyliä kiertäessä. Hirvasvaaralla ja muualla kauempana reissuilla oltiin joskus useampia päiviä peräkkäin.

– Se oli mukavaa. Leikkikavereita löytyi taloista.

Työt tulivat myös kotiin, jonka olohuone oli samalla yhdistyksen toimisto. Tupakansavu leijaili siellä iltaisinkin, kun isännät tulivat toimittamaan asioitaan.

Komeat maisemat olivat aikoinaan tärkeä peruste sille, miksi Tapio Sinkkilä valitsi kotikyläkseen Onkamon. Vanhat Sallatunturit näkyvät olohuoneesta. Kuva Terttu Pohtila / Koti-Lappi.

Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baarin kautta alalle

Nuoren miehen haku it-alan oppilaitokseen Raaheen jäi tuloksettomaksi. Metsäalalle hän lähti Sallassa sijainneen Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baarin kautta.

– Menin sinne kahville, ja siellä oli joitakin kavereita. He huikkasivat, että tule meidän mukaan metsäalan perusjaksolle, ja sille tielle jäin, Sinkkilä selvittää. Sallan opintoja seurasi metsäopisto Rovaniemellä.

Mies muistelee vuosikymmeniä yhteismetsässä antoisina ja haastavina.

– Niin monipuolista työtä ei metsäalalla ole muualla. Kun puhelin soi, ei koskaan tiennyt, mitä kysytään.

Sinkkilä ehti olla vuosien mittaan niin leimikon teossa kuin erilaisissa ministeriöiden hankkeiden ohjausryhmissä, joissa ratkottiin esimerkiksi metsätilojen pirstaloitumisen ongelmaa.

Yhteismetsän pinta-ala kasvoi työvuosien aikana maanhankinnan myötä 52 000 hehtaarista 71 000 hehtaariin. Metsiä on hakattu ja uudistettu vuosikymmenten mittaan runsaasti.

Välillä Sinkkilä opiskeli työn ohessa muun muassa monitavoitteista metsätaloutta ja johtamista sekä muita opintoja, jotka toivat vaihtelua ja lisänäkemystä työhön.

Lisäksi hän opiskeli vajaan vuoden ajan Baltian metsätaloutta ja viron kieltä aikana, jolloin Metsäliitto suunnitteli sellutehdasta Latviaan. Hänen perheensä asui Espoossa, ja ajatuksena oli siirtyä töihin sinne suunnalle. Lopulta yhtiö vetäytyi hankkeesta, mutta Sinkkilältä onnistuu vielä nykyisinkin keskustelu eestlase põllumajanduse probleemist eli virolaisen maatalouden ongelmista.

"Eivät ne lopu"

Itä-Lapin puuston kasvu on metsänviljelyn myötä aivan erilaista kuin esimerkiksi yhteismetsän toiminnan alussa sotien jälkeen.

– On ollut vaikeaa saada ihmisille läpi tietoa, kuinka paljon metsien kasvu on muuttunut. Hoidettu viljelymetsä kasvaa aivan eri tavalla kuin luonnontilainen, ja sen kiertoaika on paljon lyhyempi, Sinkkilä kertoo.

Yhteismetsässä tehtiin hieman yli kymmenen vuotta sitten kasvumittauksia. Luonnonvarakeskus yllättyi tuloksista ja tuli myöhemmin samoihin päätelmiin omissa tutkimuksissaan.

– Metsänhoidossa on tehty paljon työtä 1960-luvulta lähtien. Ihmehän olisi, jos metsänviljelyn ja taimikonhoidon sato ei näkyisi. On yleinen ajatus ja pessimismiä, että metsät loppuvat. Eivät ne lopu.

Hakkuut näkyvät aukkoina. Niistä tulee kahdenlaista palautetta, toiset kritisoivat ja toiset ihailevat avaraa maisemaa.

Sinkkilä muistuttaa, että ennen metsiä hakattiin paljon enemmän. 1970-luvulla kaikkialla oli avaraa hakkuiden takia.

Hän toteaa, että voimakas metsien uudistaminen olisi pitänyt aloittaa yhteismetsässä aiemmin, jotta sen olisi voinut tehdä loivempaan tahtiin pitemmän ajan kuluessa.

Sallan yhteismetsän entinen toiminnanjohtaja Tapio Sinkkilä ajattelee, että metsäala voi tarjota ratkaisuja ilmastonmuutoksen ongelmiin. Itä-Lapin hoidetut viljelymetsät kasvavat nopeasti ja sitovat hiiltä. Kuva Terttu Pohtila / Koti-Lappi.

Monokulttuuria todennäköisesti vähennetään

Metsänviljelymenetelmät ovat muuttuneet vuosien mittaan, ja muutos jatkuu. Sinkkilä arvioi, että tulevaisuudessa maata muokataan yhä enemmän muilla, pehmeämmillä keinoilla kuin auraamalla. Auraaminen on edelleen käytössä maanpinnan ravinne- ja lämpötalouden takia, joskin takavuosikymmenten järeää syväaurausta ei enää käytetä.

– Niin peltoa kuin metsää pitää muokata, jotta ravinteet vapautuvat paremmin kasvien käyttöön. Auraaminen on edullisempi kuin muut muokkaustavat, mutta meidän pitää miettiä, onko meillä varaa maksaa enemmän hehtaarilta, jotta jälki olisi silmälle parempi.

Ilmaston lämmetessä luontainen uudistaminen onnistuu entistä paremmin varsinkin yhteismetsän alueen eteläosissa Etelä-Sallassa.

Sinkkilä arvioi, että metsien monokulttuuria pyritään vähentämään, eli metsissä olisi eläimiä varten ja maisemien takia enemmän muitakin puita kuin sinne viljeltyä puulajia eli Lapissa mäntyä. Hän pitää muutosta hyvänä asiana.

Metsän mittaaminen ja kartoittaminen kehittyvät jatkuvasti, jolloin tutkimus tarjoaa uutta tietoa metsän käsittelyn tueksi.

Sinkkilä on huomannut, että luonnonsuojelulliset näkemykset ovat voimistuneet viime vuosina.

– Nykyisin monet sallalaiset ajattelevat luonnonsuojelusta sillä tavalla, että vielä 1990-luvulla asenteet olisi tuomittu jyrkkinä. Vastaavia oli silloin esimerkiksi Koijärvi-liikkeessä, Sinkkilä toteaa. Hän arvioi, että yleinen varallisuus on lisääntyntyt ja siitä seuraa ajatus, että myös yhteismetsässä pitäisi olla varaa suojella metsämaasta enemmän. Sallan yhteismetsän metsämaasta on suojeltu 11 prosenttia.

– Metsäala voi auttaa ilmastoa. Kasvava metsä sitoo hiiltä. Metsän voi jättää hakkaamatta, mutta aikanaan se lahoaa ja hiili palautuu takaisin kiertoon, Sinkkilä kertoo.

Lapissa on pohdittu, mitä tarkoittaa metsien kannalta, että entistä useammat metsätilat siirtyvät kaupanteossa rahastojen omistukseen.

– Metsäomaisuus siirtyy nyt omistajalta toiselle vahvemmin kuin koskaan Ruotsiin muuton aikojen jälkeen. Aina, kun omistaja vaihtuu, metsien käyttö tehostuu. Jos myyjällä on tarve myydä ja hän saa metsästä rahastolta hyvän hinnan, onko se huono asia. Tässäkin asiassa on monta puolta, Sinkkilä miettii.

Hänellä on tapana yleensäkin ajatella asioita useammalta kantilta.

– Kaikissa asioissa on useita näkökulmia, ja päämäärään pääsemiseksi on aina olemassa useita ratkaisuja.

Kesä piti viettää Ukrainassa

Sinkkilä viettää vapaa-aikaa rauhallisesti Onkamossa. Eläkkeelle jäätyään hän luopui myös tehtävistään Sallan osuuspankin hallinnossa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoinna. Niihin kuuluu ainakin matkustelua, joka on ollut rakas harrastus nuoresta asti. Hänellä on kaksi aikuista lasta, tytär Tua ja poika Marko .

Sinkkilän tarkoituksena oli viettää kesä Ukrainassa, josta hänen naisystävänsä Elena on kotoisin. Viime vuonna he lomailivat Elenan kotikaupungissa, kauniissa Mariupolissa. Nyt kaupunki on kärsinyt tuhoja Venäjän hyökkäyksessä.

Lisäksi Sinkkilä osti eläkepäiviä varten Kiovasta asunnon.

Venäjän hyökkäyssodan alettua Elena ja hänen tyttärensä pakenivat Kiovasta ja tulivat Onkamoon – harkittuaan hetken, uskaltaako niin lähelle rajaa tulla. Nyt tytär Sofýa on muuttanut Saksaan jatkamaan yliopisto-opintojaan.

Jonkinlaisia muutoksia rauhallisiin eläkepäiviin on suunnitteilla, mutta niiden julkistamisen aika on ensi vuonna.