Paikallisuutiset
Virkkuloiden perheyritys on kasvanut kysynnän mukaan – Sallatunturin Tuvat täytti 40 vuotta
Sallatunturin Tuvat on Lapin vanhimpia saman perheen omistuksessa olevia matkailuyrityksiä.
Sallatunturin Tupien pihalla Pekka Virkkula kurvaa paikalle pienellä Wille-traktorilla. Hänen poikansa, yrittäjä Miika Virkkula pysäyttää autonsa ja varmistaa, että yksivuotias Okko nukkuu turvaistuimessaan. Toimitusjohtaja Tarja Virkkula ja yrittäjä Sara Virkkula tulevat sisältä vastaanoton äärestä ulos auringonpaisteeseen.
– Tämä on tavallista meille. Kaikki ovat työn touhussa, kuka tulee mistäkin, Tarja nauraa.
Yritys täytti keväällä 40 vuotta. Sen perusti helmikuussa 1983 Pekan isä Aarno Virkkula, jolla oli entuudestaan kirkonkylällä huoltoasema. Hänen työtään jatkoivat pojat Pekka, Kyösti ja Arto sekä Pekan vaimo Tarja vuodesta 1984.
Kyösti jäi eläkkeelle vuonna 2018, jolloin Tarjasta tuli toimitusjohtaja ja Sara ja Miika siirtyivät sukupolvenvaihdoksen myötä työntekijöistä yrittäjiksi. Pekka on yrityksen pääomistaja.
Yritys tarjoaa muun muassa majoitusta, ravintolapalveluita ja moottorikelkkasafareita.
Tunturiin mahtuisi lisääkin toimijoita
Parhaillaan Tuvilla varustaudutaan joulukuun alussa alkavaan talvikauteen.
– Se näyttää hyvältä, mutta pääsiäinen on jo maalis-huhtikuun taitteessa, joten keväthangille on vielä tilaa, Sara kertoo.
Suurin osa talvimatkailijoista tulee ulkomailta, lähinnä Hollannista ja Espanjasta sekä Ranskasta, Italiasta, Iso-Britanniasta ja Saksasta. Nykyisin myös sulanmaan aika on vilkas, mutta touko- ja lokakuussa on aikaa huoltotöille ja levolle.
Virkkulat toivovat, että Sallatunturiin tulisi lisää yrityksiä, sillä alueella on lopulta melko vähän toimijoita.
– Palvelusektorilla olisi paljon kehitettävää, Tarja sanoo.
Ennusteiden mukaan Lapin matkailun huippua ei ole saavutettu, ja Sallan kaltaisilla rauhallisilla luontokohteilla on kysyntää.
– Kansallispuisto ei tarkoita täällä sitä, että kävellään jonossa. Vaikka matkailukeskuksen petimäärä tuplattaisiin, tämä ei edelleenkään ole isojen keskusten kaltainen. On hyvät mahdollisuudet kasvaa mutta edelleen pysyä Sallana.
”Tarvitaan yritystä, rohkeutta ja myös onnea”
Sallatunturin Tuvat on kasvanut hallitusti kysynnän mukaan. Kaikki alkoi kymmenestä vaatimattomasta lomamökistä ja vastaanotosta. Sen jälkeen alettiin tarjota ravintola- ja ohjelmapalveluita tarpeen mukaan, ja mökkien määrää on lisätty viisi kertaa. Kolme uutta parimökkiä valmistuu tammikuun lopussa, jolloin niitä on 68.
Viimeisimmäksi yritykseen on hankittu taksiluvat ja kaksi autoa asiakkaiden kuljettamista varten.
– Yritämme ajatella, mitä matkailija tarvitsee, ja haluamme vastata heidän odotuksiinsa laadusta, Tarja sanoo. Karaoke- ja diskoillat kiinnostavat myös paikallisia.
Vuosi sitten nuoret yrittäjät ideoivat Tattoo Festivalin, tatuointitapahtuman, joka oli menestys.
Käänteitä yrityksen taipaleella ovat olleet kansainvälistyminen yli 35 vuotta sitten ja uuden Kielan ja Papana Pupin rakentaminen vuonna 2014.
Ensimmäisenä yhteistyö alkoi hollantilaisen matkanjärjestäjä Voigt Travelin kanssa, joka etsi rauhallista kohdetta Lapista ja löysi lähes sattumalta Sallaan.
– Aina tarvitaan yritystä ja rohkeutta, mutta tarvitaan myös onnea, Tarja sanoo.
Sittemmin pitkiä asiakassuhteita on luotu useisiin maihin, jotta vaikeudet yhdessä maassa eivät hiljennä toimintaa.
New Yorkista takaisin Sallaan
Markkinointipäällikkö Saraa ei yläkouluiässä houkuttanut ajatus elämästä kotikunnassa, mutta ajatus paluusta vahvistui tradenomiopintojen työharjoittelussa New Yorkissa yhdeksän vuotta sitten.
– Viihdyin siellä kauhean hyvin, mutta halusin juurilleni, lähelle perhettä ja Lapin luontoon.
– Soitin äidille ja sanoin, että haluan töihin Sallaan. Äiti kysyi, oletko varma. Tulin ja olen viihtynyt.
Yrittäjäperheen lapsi leikki respaa omalla pienellä kirjoituskoneella jo päiväkoti-iässä, ja vähän vanhempana hän seurasi huoltoasemalla rekkamiesten kahvittelua ja kävi nappaamassa kupin tiskiin heti kun se tyhjeni.
Kouluiässä lomia kului ravintolan keittiössä tiskaten.
– Meillä on niin pitkäaikaista henkilökuntaa, että he ovat nähneet minut vauvana. Perheyritys on erilainen yritysmuoto, tämä on paljon henkilökohtaisempaa, Sara pohtii.
Nuori yrittäjä pitää yleensä kiinni vapaapäivistä, vaikka viihtyykin työssään.
– Lepo on syystä olemassa. Ei sinusta jossain kohdassa ole enää hyötyä, jos teet liikaa.
Työn vastapainoksi hän kulkee luonnossa, valokuvaa ja laulaa kuorossa.
Ketterä perheyritys
Saran ja Miikan alkutaival yrittäjinä ei ole ollut helppo. Ensimmäisenä talvena ei tullut lunta sesongin alkuun, sitten tuli pari koronavuotta ja sitten sota.
– Taival on ollut kova, mutta emme vaihtaisi tätä pois. Sitä otetaan vastaan, mitä tulee, he sanovat.
Sara muistelee koronan dramaattisuutta, kun koko kylä tyhjeni muutaman tunnin varoitusajalla. Pääsiäinen oli tulossa ja varastot täynnä, mutta ei yhtään asiakasta.
– Oli yksi kauheimpia paikkoja sanoa henkilökunnalle, että talvikausi loppuu tähän.
Yrityksessä tehtiin mitä voitiin: tarjoilijat olivat mukana täyttämässä halkoliitereitä, ja hiljaisena aikana kunnostettiin paikkoja, muun muassa 23 kylpyhuonetta.
Perheyrityksen monipuolisuus ja ketteryys pehmensivät koronan vaikutuksia.
Kesät olivat Tuville erinomaisia kotimaisten matkailijoiden ansiosta, ja kansallispuistokin oli jo perusteilla.
Kutsuja viidakkoon ja Karibialle
Ravintolapäällikkönä toimiva Miika on pitänyt syksyllä isyyslomaa ja hoitanut 3-vuotiasta Pyryä ja 1-vuotiasta Okkoa. Samalla hän hoitaa työntekijöiden rekrytointia. Alan osaajista on koronan jälkeen pula kaikkialla Euroopassa, mutta Tupien tilanne on melko hyvä.
Yrittäjät ovat seuranneet tietoja työntekijöiden huonosta kohtelusta joissakin yrityksissä mietteliäinä.
– Sekä työnantajien että -tekijöiden maine kulkee, Miika sanoo.
Sara ei käsitä ihmisten eriarvoista kohtelua.
– Nykyaikaiseen johtamiseen kuuluu, että työntekijä palaa mielellään työpaikkaan. Kausityö on raskasta, mutta pyritään, että siitä jää hyvä fiilis, nuoret sanovat.
Tarja ja Pekka toteavat, että yrityksen 40 vuoden taival on ollut mielenkiintoinen matka.
Tyttärensä tapaan Tarja ajatteli nuorena matkailuopintojen jälkeen lähtevänsä ulkomaille, oppaaksi maailmalle.
– Siinä kävikin toisin päin, maailma tuli tänne minun luokseni. Matkailualalla tapaa huikeita ihmisiä kaikkialta maailmasta.
Monista asiakkaista on tullut tuttuja, ja kutsuja on voimassa niin Amazonin viidakkoon kuin Karibialle, mutta sinne Virkkulat eivät vielä ole ehtineet.
Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä Pekka Virkkula aloitti työuransa 12-vuotiaana huoltoasemalla tankkaamalla asiakkaiden autoja, eikä vauhti osoita hiljenemisen merkkejä.
Hän oli myös rakentamassa ensimmäisiä mökkejä Tuville.
– Joka päivä housut jalkaan ja liikkeelle, hän tiivistää työuransa.
Palkittu yritys
Huoltoasema lopetettiin vuonna 2002, mutta yrityksen nimeksi jäi Virkkulan Autopalvelu Oy. Nyt autoilu on tullut taas mukaan toimintaan taksien muodossa. Yrityksestä haetaan Poropuistosta asiakkaita kelkkasafarille ja ruokailemaan. Heitä myös käytetään tarvittaessa esimerkiksi lääkärissä, sillä kaikkina aikoina muita takseja ei saa.
Viime vuosikymmenellä Pekka Virkkula sai mitalin 40-vuotisesta yrittäjyydestä. Sallatunturin Tuvat on myös valittu Sallan Vuoden yritykseksi, ja Lapin Vuoden yrityksen palkinto tuli vuodelta 2013.
– Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta muutaman voisin unohtaa, Pekka vakavoituu.
– Välillä huomaa, että jotain olisi voinut tehdä toisin, mutta pian taas mennään eteenpäin.
Myös lapset halusivat yrittäjiksi vaikka näkivät, että alalla ollaan töissä joulut ja viikonloput.
40-vuotisjuhlia ei vielä ole kiireiltä juhlittu, mutta Tarja arvioi, että niille on aikaa ehkä huhtikuussa.
Sallatunturin Tuvat
Toiminta alkoi helmikuussa 1983.
Majoitus- ja ravintolatoimintaa sekä kelkkasafareita.
Noin 200 vuode- ja ravintolapaikkaa.
Työntekijöitä noin 15 vakituista ja noin 45 sesonkina.
Yksi Lapin vanhimpia saman perheen omistuksessa olleita yrityksiä.
Liikevaihto v. 2022 noin kaksi miljoonaa euroa.
Saanut vastuullisuustyöstä kertovat Green Key- ja Sustainable Travel Finland -sertifikaatit.