Kemijärveläinen Siiri Kostamovaara opiskelee japanin kielen tulkiksi – Into syttyi mangan ja animen kautta
Kansainväliset vanhojen tanssit Sallassa – ”Koko lukion olen odottanut tätä, niin mitä tämän jälkeen enää on”
Jiri Lilja viihtyi opettajana Sallassa ‒ ”Liian harvoin me annamme nuorille sellaista kuvaa, että on ok olla haavoittuvainen ja tehdä virheitä”
Mili Kasurinen viihtyi Kemijärven lukiossa ja aikoo kaupan alalle: “Tämä on ja tulee olemaan koti. Täällä on ihmisen hyvä olla.”
Riemuylioppilaat vuodelta 1973 kokoontuvat viikonloppuna Kemijärvellä – bongaatko tuolloin kirjoittaineista tuttuja?
Yli tuhat taloa kymmenessä vuodessa: näin Kemijärvellä, Pelkosenniemellä, Sallassa ja Savukoskella on rakennettu
Hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvottelun tulos: muutoksia 3400 työntekijän palvelussuhteeseen, johtamisjärjestelmä arvioidaan uudelleen
Sijaisäiti sai vauvan kotiin puolen tunnin varoitusajalla – ”Moni sanoo, että minulla on suuri sydän, mutta en koe tätä edes työksi”
Yle: Valtaosa suojeluun tulevista vanhoista metsistä sijoittuisi Lappiin – Kriteereistä väännetään vielä