Ihmiset 

Saukirkko-kyltti Savukosken kunnanviraston pihalla. Kuva: Esa Keskinen

Savukoskelle Museoviraston avustus

Museovirasto on myöntänyt Savukosken kunnalle ulkomuseoalueen kehittämiseen 7 000 euroa.

Virasto myönsi paikallismuseoiden hankeavustuksia kuluvalle vuodelle 80 hankkeelle eri puolilla maata yhteensä 479 400 euroa.

Paikallismuseoiden hankeavustuksilla tuetaan paikallismuseoiden kokoelmien ja rakennusten säilymistä, kokoelmien hyvää hallintaa sekä tiedon välittämistä museoiden kokoelmista ja paikallisesta kulttuuriperinnöstä. Avustusta myönnetään myös paikallismuseotoiminnan kehittämiseen ja suunnitelmallisuuden edistämiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Yhdistettynä monien paikallismuseoiden tekemään vapaaehtoistyöhön, verrattain pienilläkin avustuksilla saadaan toteutettua vaikuttavia ja yhteisöllisiä hankkeita, kertoo erikoisasiantuntija Jonina Vaahtolammi Museovirastosta tiedotteessa.

Suomessa toimii lähes tuhat paikallismuseota.

Avustuksia on myönnetty vuodesta 1974 lähtien. Niitä myönnetään museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa eivätkä kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin. Monet niistä ovat kuntien sivutoimisesti tai yhdistysten vapaaehtoispohjalta ylläpitämiä.

Savukoskella paikallista historiaa on tällä hetkellä esillä Kotiseututalo Puistolassa.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä